Kouvolan keskustassa sijaitseva Pukimon kortteli puretaan todennäköisesti lähikuukausina. Kouvolan asuntojen mukaan tavoitteena on aloittaa matalan osan purku kevään aikana.
Matala osa eli L-kirjaimen muotoinen osa sijoittuu torin sekä Torikadun laidalle. Siinä ovat toimineet karaokeravintola Jolene, Antikvariaatti Lukusoppi, nepalilainen ravintola Nimto sekä esimerkiksi Sisustusliike verhosalonki.
Kouvolan asunnot ja Kymenlaakson hyvinvointialueen kiinteistöyhtiö Kymen tuki ostivat rakennuksen ja saivat sen haltuunsa lokakuun alussa. Ne olivat ostaneet tontin jo aiemmin. Yhtiöt aikovat rakentaa tilalle kerrostaloja.
Purkamisen piti alkaa jo
Kiista Jolenen kanssa on viivästyttänyt aikataulua. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan purkamisen piti alkaa vuoden 2025 lopussa.
Jolenen yrittäjän mukaan heillä oli voimassa oleva vuokrasopimus osaan tiloistaan vielä syksylläkin, mutta uudet omistajat olivat eri mieltä.
Rakennuksesta esimerkiksi katkaistiin vesi. Käräjäoikeus puolestaan keskeytti purkusuunnitelmat päätöksellään.
Osapuolet pääsivät monien käänteiden jälkeen sopuun joulukuussa ja ravintola lopetti toimintansa. Muut purettavan osan yrittäjät joko lopettivat toimintansa tai etsivät uudet tilat.
Tilalle kolme kerrostaloa
Kouvolan asunnot ja Kymen tuki rakennuttavat puretun osan tilalle kolme kerrostaloa, jotka ovat samaa kokonaisuutta.
Noin puolet asunnoista omistaa hyvinvointialue. Niihin tulee eläkeläisten yhteisöllistä asumista. Kouvolan asunnoilla on puolestaan vuokra-asuntoja muun muassa opiskelijoille.
Uusiin taloihin tulee myös liiketiloja torin puoleiselle laidalle.
Rakennustöiden on arvioitu kestävän noin puolitoista vuotta.