KANGERLUSSUAQ Helikopterin roottorin kolke kuuluu joka suunnasta. Kenttä, jolle kopteri on laskeutunut, sijaitsee syvällä vuonossa, ja ääni kaikuu ympärillä kohoavien vuorten seinämistä edestakaisin.
Juuri suojainen sijainti vuorten välissä on syynä siihen, että Kangerlussuaqin kylä on ylipäätään olemassa. Yhdysvallat rakensi paikalle lentotukikohdan 1940-luvulla toisen maailmansodan riehuessa. Natsi-Saksa miehitti Tanskaa, ja Grönlannin turvallisuus oli sodan ajan Yhdysvaltain huolena.
Sota loppui, ja lopulta päättyi myös sitä seurannut kylmä sota. Vuonna 1992 Yhdysvaltain joukot lähtivät Kangerlussuaqista.
Vuonon pohjukkaan jäi kylä ja kylän kokoinen lentokenttä.
Nyt Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haluaa tavalla tai toisella lisää yhdysvaltalaisia takaisin Grönlantiin.
Käytännössä Yhdysvallat voisi palata Kangerlussuaqiin kahdella tavalla: hyökkäämällä tai avaamalla tukikohdan uudelleen.
”Entä jos he sulkisivat yhteydet?”
Kangerlussuaqin lentokentän kahviossa istuu aamutuimaan kaksi ranskalaissotilasta. Ranskan puolustusvoimien kone seisoo ulkona kentällä Tanskan arktisten joukkojen hangaarin edessä.
Tanska ja sen liittolaiset lähettivät tammikuun puolivälissä Grönlantiin joukkoja osoittaakseen, että Tanska on kykenevä puolustamaan arktista saartaan. Osa sotilaista, kuten ainakin saksalaiset ja ruotsalaiset on jo palanneet kotimaihinsa, mutta Tanskan puolustusvoimien mukaan yhteinen harjoitus jatkuu koko vuoden.
Sisällä lentokentän matkamuistomyymälässä Vivi Schultz ompelee neulottua pipoa saumoista kasaan. Hän on asunut Kangerlussuaqissa 28 vuotta. Viime aikoina hän on kuunnellut lähestyvien koneiden ääniä huolestuneena.
– Kun kuulemme lentokoneen, mietimme, onko se sotilaskone vai mikä, hän sanoo.
Schultz ei ole ainoa grönlantilainen, joka on pohtinut tosissaan hyökkäyksen mahdollisuutta. Vaikka ajatus Yhdysvaltain asevoimista tunkeutumassa Grönlantiin on absurdi, pelko on asettunut taloksi.
Grönlantilaiset ovat kertoneet suunnitelmistaan paeta Tanskaan, toiset aikomuksistaan lähteä veneillä saaren eteläosiin.
Schultzin kaksi aikuista poikaa asuu Tanskassa, ja nuorin on juuri muuttamassa sinne. Neljäs poika perheineen on parin sadan kilometrin päässä Maniitsoqissa. Puoliso taas asuu töiden vuoksi pohjoisempana sijaitsevassa Ilulissatissa.
Mahdollinen Yhdysvaltain sotilasoperaatio voisi erottaa perheenjäsenet toisistaan, Schultz kertoo pohtineensa.
– Entä jos he sulkisivat yhteydet kaupunkien välillä? Käskisivätkö he ihmiset koteihinsa? Entä ruokakauppa, pitäisikö minun hankkia kotivaraa?
Draaman viimeisimmät käänteet ovat tuoneet hieman helpotusta. Sveitsin Davosissa pitämässään puheessa Trump sanoi, ettei halua käyttää voimaa Grönlantia vastaan. Samalla hän kuitenkin heitti jälleen uuden uhkauksen: ”Jos sanotte ei, me tulemme muistamaan sen”.
Eri lähteiden mukaan yksi vaihtoehto on ollut, että Yhdysvallat saisi haltuunsa joitain osia Grönlannista. Tähän Tanska ja Grönlanti tuskin suostuvat, sillä alueluovutukset uhkaisivat Grönlannin itsemääräämisoikeutta. Sen sijaan Yhdysvaltain läsnäolon lisäämiselle Tanska ja Grönlanti ovat olleet avoimia.
Entä jos Yhdysvallat haluaisi palata Kangerlussuaqin, mitä Schultz siitä ajattelisi?
Jos kyse olisi entisen kaltaisesta järjestäytyneestä tukikohtatoiminnasta, Schultz voisi olla ajatukselle avoin. Mutta Yhdysvaltain nykyhallinnon, esimerkiksi maahanmuuttoviranomaisen ICE:n otteet Minneapolisissa ovat pelottavia, hän sanoo.
Enää Schultzista ei tunnu siltä, että sotilaat voisivat tulla koska tahansa. Mutta Trumpista ei koskaan tiedä, Schultz sanoo.
Sen hän tietää, että jos Yhdysvallat hyökkäisi, Grönlanti ei pärjäisi yksin.
– Pidätämme hengitystämme, hän summaa.
Tuhansista sotilaista yhteen tukikohtaan
Kangerlussuaqin lentokentän ympärillä päivä nousee hitaasti. Kylä sijaitsee juuri napapiirin yläpuolella, mutta aikavyöhyke on valittu niin, että valoisaa on vasta kello 11.
Pimeällä tiellä kulkee muutamia autoja, mutta kukaan ei ole vajaan parinkymmenen asteen pakkasessa liikkeellä jalan. Kylän ainoa linja-auto kiertää sitkeästi reitillään koko päivän. Välillä joku kapuaa kyytiin.
Tien varrella on siellä täällä kylttejä, jotka esittelevät paikan historiaa. Yksi kylteistä kertoo, että Kangerlussuaqissa sijainneessa Yhdysvaltain tukikohdassa oli aikoinaan 1 400 työntekijää.
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloilla oli Grönlannissa enimmillään toistakymmentä tukikohtaa tai rakennelmaa. Sotilaita saarella oli tuhansia.
Nyt Yhdysvaltain joukkojen entinen päämaja on museona. Sekin on suljettu.
Museon edessä on pieni muistomerkki vuoden 1976 lento-onnettomuudessa kuolleille. Yhdysvaltain ilmavoimien kone oli matkalla Thulen tukikohdasta Kangerlussuaqiin. Pienet, virttyneet Yhdysvaltain liput törröttävät routaisesta maasta.
Thulen tukikohta nimettiin myöhemmin uudelleen, ja nykyisin se kantaa nimeä Pituffikin avaruustukikohta. Se on ainoa Yhdysvaltain yhä toiminnassa oleva tukikohta Grönlannissa. Siellä toimii vakituisesti noin 150 Yhdysvaltain puolustusvoimien työntekijää.
Pituffikiin voi matkustaa vain luvalla, eikä lähimpään lentäen saavutettavaan pikkukaupunkiin Qaanaaqiin kulje teitä.
Pituffikin paikalla sijaitsi alun perin kylä. Alkuperäiskansaan kuuluneet asukkaat pakotettiin muuttamaan pois sen jälkeen, kun Tanska ja Yhdysvallat solmivat Grönlannin puolustusta koskevan sopimuksen toisen maailmansodan jälkeen.
Tuo sama sopimus on yhä voimassa, ja se sallisi jo nyt Yhdysvaltain paluun saarelle nykyistä suuremmilla joukoilla.
Elintärkeä varoitusjärjestelmä
Kangerlussuaqissa näyttävin muisto Yhdysvaltain läsnäolosta kohoaa rinteellä kylän yläpuolella. Kaksi ruostunutta lautasantennia osoittaa kohti vuonoa.
Nyt ympärillä viihtyvät korpit, joiden raakunta luo kukkulalle elokuvalavasteen tunnelman. Alhaalla tien reunassa kyltti varoittaa juoksuhiekasta.
Vastaavaan tarkoitukseen käytettävää modernia tutkalaitteistoa sijaitsee nyt Pituffikin tukikohdassa. Tutkat ovat Yhdysvaltain puolustukselle äärimmäisen tärkeitä, sillä lyhin reitti Venäjältä Washingtoniin käy Grönlannin yli. Pituffikin kohdalla ollaan noin puolivälissä matkaa.
Videolta pääset tutustumaan paikkoihin tarkemmin:
Arktinen alue muuttuu – mutta miten?
Kangerlussuaq on hiljentynyt entisestään sen jälkeen, kun pääkaupunki Nuukiin avattiin uusi lentokenttä reilu vuosi sitten. Aiemmin suuret matkustajakoneet eivät voineet laskeutua Nuukiin, ja osa Grönlantiin suuntaavista turisteista kulki Kangerlussuaqin kautta. Erityisesti alueen luonto veti matkailijoita.
Nyt entistä harvempi päätyy tänne.
Elinkeinot kuihtuvat, ja kymmeniä perheitä on muuttanut pois, kertoo lähes neljä vuosikymmentä kaupungissa asunut Adam Lyberth. Hän istuu lentokentän kahviossa odottamassa puolisoaan.
Lyberth on nähnyt kaupungin muuttuvan: ensin lähtivät amerikkalaiset, sen jälkeen katosivat turistit. Lyberthin isä puolestaan on tarinoinut muutoksesta, jonka yhdysvaltalaisten saapuminen aikoinaan toi.
– Isäni kertoi, kuinka grönlantilaiset saivat ensimmäistä kertaa nähdä myyntikatalogin. Siinä oli tuotteita, joita he eivät olleet koskaan ennen nähneet, Lyberth sanoo.
Presidentti Trumpin touhuun hän ei halua ottaa kantaa. Jäätikköoppaana toimivan miehen asiakkaista monet ovat Yhdysvalloista, onpa opastettavana ollut monia tunnettuja henkilöitäkin. On parempi pysyä vaiti, hän sanoo.
Ilmastonmuutoksesta Lyberth sen sijaan puhuu mielellään. Juuri nyt se on näkyvin voima, joka pohjoista saarta riepottelee.
– On tammikuu, ja vuono ei ole jäässä. Lunta on paljon vähemmän kuin tavallisesti, Lyberth sanoo.