DAVOS Maastonväriset helikopterit pörräävät. Ilmapuolustusvälineistöä näkyy siellä täällä sotilaiden takana.
Turkkeihin ja aurinkolaseihin sonnustautuneet ihmiset käyskentelevät auringossa. Loistoautot jonottavat kaduilla.
Maailman talousfoorumi on tiistaina täydessä vauhdissa. Johtajia on alkanut saapua maanantaista asti.
Tämä vuosi on kuitenkin selvästi erilainen kuin aiemmat.
Pelissä on tällä kertaa koko nykyisenlainen maailmanjärjestys. Davos voi olla viimeinen tilaisuus pysäyttää vaarallinen kehitys.
Siihen viittasi myös EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen puheessaan: Alamäki uhkaa suhteessa Yhdysvaltoihin, ja siitä hyötyisivät vain vastustajat.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump saapuu helikopterilla tänä iltana tai huomisaamuna. Keskiviikkoon mennessä Davosiin on saapunut kaikkien aikojen suurin amerikkalaisvaltuuskunta.
He pitävät ensimmäistä kertaa tukikohtaansa pienessä kirkossa, jossa normaalisti ”Vapaan evankelisen seurakunnan” jäsenet käyvät jumalanpalveluksissaan.
Vielä Davosin tapaamisten alla yhdysvaltalaisten kommentit olivat ylimielisiä.
Valtiovarainministeri Scott Bessent sanoi pitävänsä ”epäviisana” sitä, että eurooppalaiset vastustavat Grönlannin ottamista Yhdysvaltojen hallintaan.
Huomenna keskiviikkona Trump pitää puheen Suomen aikaa puoli neljältä.
Silloin kuullaan, mihin suuntaan yhdysvaltalaiset aikovat edetä.