Ähtärin kaupunginhallitus on päättänyt tehdä Hotelli Mesikämmen oy:n konkurssipesälle 40 000 euron tarjouksen hotellista. Kyse on rakennuksista ja irtaimistosta. Päätös syntyi maanantaina yksimielisesti.
Ähtärin valtuusto varasi joulukuussa määrärahan kauppaa varten.
Kaupunki kertoo tiedotteessaan pyrkivänsä varmistamaan hotellialueen kokonaisuuden hallinnan itsellään. Rakennukset sijaitsevat Ähtärin omistamalla maa-alueella. Hotellin yhteydessä toimii kaupungin keilahalli ja naapurissa sijaitsee uimahalli.
Hotellille on yritetty löytää ostajaa konkurssimenettelyn aikana, mutta neuvottelut ulkopuolisten tahojen kanssa päättyivät tuloksettomina.
Jos konkurssipesä hyväksyy ostotarjouksen, kaupunki ryhtyy suunnittelemaan rakennusten jatkokäyttöä.
Alustavissa keskusteluissa ovat nousseet esiin uuden ostajan etsiminen, tilojen vuokraaminen soveltuvaan käyttöön tai osan tiloista ottaminen kaupungin omaan käyttöön. Myös rakennusten osittainen tai kokonaan purkaminen voivat tulla kysymykseen, mikäli muuta käyttötarkoitusta ei löydy.
Rakennukset ovat suojeltuja, mutta suojelun osittainen purkaminen on vireillä.