Elämäni moka -sarjassa julkisuudesta tuttu henkilö paljastaa elämänsä noloimman kömmähdyksen. Tällä kertaa vuorossa on näyttelijä, koomikko ja juontaja Maarit Poussa.
”Istuskelin Salkkareiden maskihuoneessa kollegani Mikko Parikan kanssa. Siellä oli rauhallista, eikä ketään muita pyörinyt sillä hetkellä lähettyvillä. Uppouduimme syvälliseen, mutta erittäin härskiin keskusteluun – kuten meillä joskus käy.
Mikko on nero keksimään mitä älyttömämpiä valintakysymyksiä, ja minä olen tunnetusti valmis vastaamaan niihin vähän liiankin innokkaasti.
Olemme molemmat vastuullisia aikuisia, mutta välillä on vaan pakko päästä nauramaan navanalusjutuillekin. Keskustelu paisui, eikä kumpikaan huomannut mitään poikkeavaa ennen kuin sarjan tiedottaja yhtäkkiä kurkisti ovesta ja sanoi: Maarit, sun ei varmaan ollut tarkoitus soittaa tätä puhelua?
Jähmetyin täysin. Mitä puhelua? Vilkaisin kännykkääni ja tajusin, että olin onnistunut käynnistämään ryhmäpuhelun koko tuotannon tiedotusryhmälle – siis kaikille näyttelijöille, tiedottajalle, näyttelijäkoordinaattorille. Puhelu oli kestänyt jo 17 minuuttia. Se oli suora lähetys meidän kaksinpuhelusta, joka todella ei ollut tarkoitettu muiden korville.
Sinä aikana useampi kollega oli ehtinyt liittyä linjoille: heitäkin, jotka olivat vapaalla. Uotilan Sami oli yrittänyt heti soittaa ja tekstittää minulle tajuttuaan kiusallisen tilanteeni, mutta tietenkään en ollut huomannut mitään – olin liian syvällä siinä härskiyden suossa Parikan kanssa.
Loppupäivän häpeä tuntui ihan fyysisesti, ja kuljin selkä jäykkänä päivän kohtauksesta toiseen, enkä saanut tapahtunutta pois mielestäni. Tiedottaja ja muut tuotannosta ottivat onneksi asian huumorilla, ja hyvin pian maskihuoneen seinälle ilmestyi meemi aiheesta: kuva minusta ja teksti, joka muistutti ikuisesti tästä mokasta.
En varmaan koskaan pääse siitä täysin yli. Nyt, kun alan puhua jotain vähänkin yksityisempää, vilkuilen puhelintani ja varmistan, ettei mikään linja ole auki.
Entä mitä olen oppinut tästä? No, teknisesti en ilmeisesti mitään. Mokailu on jatkunut, vaikka kuinka yritän olla tarkempi.
Ehkä olen hyväksynyt sen, että olen vähän koheltaja, ja että elämässä sattuu ja tapahtuu, kun on nopealiikkeinen ja utelias luonne. Joskus siitä syntyy hyviä juttuja, joskus sydäntä kylmääviä mokia. Mutta ainakin niistä saa hyviä tarinoita – ja ehkä vähän naurua myös muille.
Ja kyllä – nykyään vilkaisen puhelinta vähän useammin ennen kuin alan puhua mitään kovin henkilökohtaista.”
(Välittömästi tämän haastattelun jälkeen toimittaja sai Maarit Poussalta taskupuhelun.)