Turun hallinto-oikeus on hylännyt valitukset Paraisilla puolustusministeriön torppaamassa kiinteistökaupassa.
Valituksen teki Airiston Helmi -rikosepäilyvyyhdistä tunnetuksi tullut venäläismiljonääri Pavel Melnikov.
Melnikov oli hakenut keväällä vuonna 2024 ministeriöltä lupaa ostaa itselleen Paraisilla sijaitseva vapaa-ajankiinteistö. Myyjänä olisi ollut miehen omistama Airiston Helmi -yhtiö.
Evätyn kiinteistökaupan kohteena oli Jussila-niminen kiinteistö. Kiinteistö koostuu kuudesta rakennuksesta, joista kolme on pienempiä varastorakennuksia tai muita vastaavia pieniä rakennelmia.
Puolustusministeriö esti kaupat joulukuussa 2024. Ministeriö perusteli päätöstä siten, että se katsoi kiinteistökaupan uhkaavan kansallista turvallisuutta ja vaikeuttavan maanpuolustuksen järjestämistä.
Melnikov katsoi uhkakuvien olevan keksittyjä
Melnikov valitti päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen. Valituksen mukaan Puolustusministeriön päätös estää kiinteistökauppa perustui keksittyihin uhkakuviin ja teorioihin.
Lisäksi valittaja katsoo, että kiinteistön hankinta ei voi aiheuttaa uhkaa, koska valittaja omistaa yhtiön, jolta kiinteistä hankitaan.
Puolustusministeriö taas kertoi vastineessaan hallinto-oikeudelle, että Melnikov omistaa jo neljä kiinteistöä Paraisilta, joten henkilökohtaiseksi ajanviettopaikaksi ajateltu uusi kiinteistö ei ole hakijalle merkityksellinen. Lisäksi ministeriö toisti, että kiinteistökaupan voidaan katsoa uhkaavan kansallista turvallisuutta.
Hallinto-oikeus päätyi ratkaisussaan ministeriön kannalle. Oikeus katsoo päätöksessään, että puolustusministeriö on voinut harkintavaltansa nojalla olla myöntämättä valittajalle hänen hakemaansa lupaa kiinteistön hankintaan.
Valituslupaa voi hakea vielä korkeimmalta hallinto-oikeudelta.
Pavel Melnikov on tullut tunnetuksi Suomessa Airiston Helmi -vyyhdistä.
Vuosi sitten helmikuussa Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi vyyhdin pääepäilyn, venäläismiljonääri Pavel Melnikovin 1,5 vuoden ehdolliseen vankeustuomioon törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Oikeus hylkäsi syytteen törkeästä työeläkevakuutusmaksupetoksesta.
Airiston Helmen talousrikosepäilyt ovat etenemässä parhaillaan hovioikeuden ratkaistavaksi.