Iso osa Suomen sähköstä tuotetaan Pohjois-Pohjanmaalla – tuulivoiman osuus on kovassa kasvussa

Suomen sähköstä yli 40 prosenttia tuotettiin viime vuonna tuuli- ja vesivoimalla. Kummallakin on iso merkitys myös Pohjois-Pohjanmaalla.

Pohjois-Pohjanmaalla on useita isoja tuulivoima-alueita, jotka tuottavat ison osan Suomen sähköstä.

Sähkön kokonaiskulutus kasvoi maltillisesti Suomessa viime vuonna. Siitä yhä suurempi osuus tuotettiin tuulivoimalla.

Energiateollisuuden mukaan Suomessa käytettiin sähköä viime vuonna 85 terawattituntia, josta tuonnin osuus oli alle 6 TWh.

Kotimaisesta sähköntuotannosta jo noin 28 prosenttia tulee tuulivoimasta, jonka selkeästi suurin tuotantoalue Suomessa on Pohjois-Pohjanmaa. Maakunnassa on yli kolmannes koko Suomen tuulivoimakapasiteetista.

Pohjois-Pohjanmaa on myös tärkeä vesivoiman tuotantoalue. Maakunnassa on useita isoja vesivoimaloita Oulu- ja Iijoessa. Pohjois-Pohjanmaalla on jo käytössä ja suunnitteilla myös isoja aurinkovoimaloita.

Tuulivoiman osuus nousee, vesivoiman laskee

Tuulivoiman osuus Suomen sähköntuotannossa on kasvanut lähes kymmenellä prosenttiyksiköllä kahdessa vuodessa.

Vuonna 2023 tuulivoima oli vielä niukasti vesivoiman takana yli 18 prosentin osuudellaan Suomen sähköntuotannossa.

Nyt tuulivoiman osuus on jo lähes 28 ja vesivoiman alle 16 prosenttia. Luvuissa on otettu huomioon sähkön kokonaistuotanto Suomessa viime vuonna ilman nettotuontia.

Ydinvoima selkeä ykkönen

Sähkön tuotanto- ja tuontimäärät ja energiamuotojen kokonaisosuudet vaihtelevat Suomessa vuosittain muun muassa sääolojen ja teollisuuden tarpeiden mukaan.

Tuulivoima on selkeästi Suomen toiseksi suurin sähköntuotantomuoto ydinvoiman jälkeen. Kotimaan tuotannosta ydinvoiman osuus on kahtena viime vuonna ollut noin 40 prosenttia.

Vuonna 2023 ydinvoiman osuus kokonaistuotannosta oli vielä selvästi suurempi kuin vesi- ja tuulivoiman yhteismäärä. Muutos tapahtui vuonna 2024, ja viime vuonnakin Suomessa tuotettiin enemmän tuuli- ja vesisähköä kuin ydinsähköä.

Tuulivoiman tavoin myös aurinkovoiman rooli kasvaa, mutta on vasta reilun prosentin luokkaa Suomen sähköntuotannosta.