Tämä tiedetään nyt Grönlanti-diilistä – Nato Ylelle: Rutte ei ehdottanut kompromissia Tanskan itsemääräämisoikeuteen

Saksalaismedian mukaan Yhdysvallat saisi vaikuttaa Grönlantiin tehtäviin investointeihin. Eurooppalaiset sitoutuisivat vahvistamaan sotilaallista läsnäoloaan.

Mark Rutte gestikulerar och Donald Trump lyssnar där de sitter framför USA:s och Natos flaggor.
Naton Mark Rutte ja USA:n Donald Trump Davosissa. Kuva: Lehtikuva

Kiista Grönlannista näytti eilen keskiviikkona laantuvan, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi alustavasta sopimuksesta asiassa.

Trump on aiemmin uhannut ottaa Tanskalle kuuluvan Grönlannin voimakeinoin. Eilen Trump sanoi, ettei hän halua käyttää sotilaallista voimaa. Trump kertoi myös peruvansa tullit, joilla hän oli uhannut Tanskan tueksi asettuneita Euroopan maita.

Yksityiskohtia alustavasta sovusta ei ole julkistettu. Kokosimme tähän juttuun, mitä sovusta tällä hetkellä tiedetään.

Nato: Rutte ei esittänyt kompromissia itsemääräämisoikeuteen

Sanomalehti New York Timesin lähteiden mukaan Naton pääsihteeri Mark Rutte ja Trump keskustelivat eilen illalla kompromissista, jossa Tanska antaisi Yhdysvalloille määräysvallan pienille maa-alueille Grönlannissa. Yhdysvallat voisi rakentaa näille alueille sotilastukikohtia.

Tällä hetkellä Yhdysvalloilla on Grönlannissa yksi sotilastukikohta.

Natosta viestitään Ylelle, että mihinkään myönnytyksiin ei ole suostuttu.

– Pääsihteeri ei ehdottanut minkäänlaista kompromissia itsemääräämisoikeuteen tavatessaan presidentti Trumpia, Naton tiedotuspäällikkö Allison Hart sanoo viestissään Ylelle.

Rutten ja Trumpin kokous on Hartin mukaan ollut tuottoisa. Tarkoitus on vahvistaa arktista turvallisuutta, ja tästä keskustellaan Nato-liittolaisten kesken.

Erityisesti turvallisuuden vahvistaminen tulisi Naton seitsemän arktisen maan harteille, Nato kertoo. Suomi on yksi Naton seitsemästä arktisesta maasta.

Katso videolta, miten grönlantilaiset reagoivat Trumpin ilmoitukseen, ettei hän aio käyttää voimaa vallatakseen Grönlannin:

AFP: Vanha puolustussopimus menossa uusiksi

Tanskan ja Yhdysvaltain keskustelut jatkuvat. Ne aloittivat neuvotteluprosessinsa viime viikolla. Tarkoitus on Naton mukaan varmistaa, että Venäjä ja Kiina eivät saa taloudellista tai sotilaallista jalansijaa Grönlannissa.

Ylen tietojen mukaan paljon on vielä auki. Ei ole vielä tiedossa, perustuisiko mahdollinen uusien sotilastukikohtien rakentaminen Yhdysvaltojen ja Tanskan nykyisen sopimuksen pohjalle.

Vuonna 1951 solmittu sopimus antaa Yhdysvalloille oikeuden perustaa ja ylläpitää sotilastukikohtia Grönlannissa.

Muun muassa uutistoimisto AFP kertoi tänään torstaina, että Yhdysvallat ja Tanska aikovat neuvotella vuoden 1951 sopimuksen uusiksi. Toistaiseksi ei ole selvää, miltä osin vanha sopimus on tarkoitus uudistaa. AFP:n lähteen mukaan tukikohta-alueita ei ole tarkoitus siirtää osaksi Yhdysvaltoja.

Yhdysvaltalaisen uutismedia Axiosin lähteiden mukaan Grönlanti-puitesopimus sisältää periaatteen, jonka mukaan Yhdysvallat kunnioittaa Tanskan suvereniteettia Grönlannissa.

Trump puhui Kultaisesta kupolista

Trump antoi eilen ymmärtää, että osa ratkaisumallia voisi olla Yhdysvaltain suunnittelema uusi ohjuspuolustusjärjestelmä Golden Dome eli Kultainen kupoli.

Asiasta käydään Grönlannin suhteen lisäkeskusteluja, Trump sanoi. Yksityiskohdat ovat hänen mukaansa vielä työn alla.

Trump puhuu Davosissa.
Trump piti keskiviikkona yli tunnin mittaisen puheen Sveitsin Davosissa. Kuva: Harun Ozalp / AOP

Uutiskanava CNBC:lle Trump kommentoi, että Grönlanti-puitesopimus sisältäisi eurooppalaisten osallistumisen Golden Dome -järjestelmään. Puitesopimuksessa puhutaan Trumpin mukaan nyös Grönlannin mineraaleista.

– He tulevat osallistumaan Kultaiseen kupoliin ja mineraalioikeuksiin, ja niin mekin, Trump sanoi.

Tanska: Voimme neuvotella ohjuspuolustuksesta

Tanskan pääministeri Mette Frederiksen sanoi tänään torstaina, että Tanska haluaa jatkaa rakentavaa vuoropuhelua liittolaisten kanssa arktisen alueen turvallisuudesta.

Tähän liittyen voidaan pääministerin mukaan keskustella myös ohjuspuolustusjärjestelmä Kultaisesta kupolista.

Frederiksenin mukaan edellytys on, että Tanskan alueellista koskemattomuutta kunnioitetaan.

– Me emme voi neuvotella suvereniteetistamme. Minulle on kerrottu, ettei näin ole käynyt, pääministerin lausunnossa sanotaan.

Tanskan yleisradioyhtiölle DR:lle Frederiksen korosti, että Naton pääsihteeri Mark Rutte ei ole käynyt neuvotteluja Grönlannin suvereniteetista Tanskan tai Grönlannin puolesta.

Frederiksen ei osallistunut Maailman talousfoorumin kokoukseen Davosissa, jossa Trump eilen puhui.

Donald Trump kävelee helikopterin vieressä punaisella matolla talvisessa maisemassa.
Trump kuvattiin, kun hän saapui Davosiin eilen keskiviikkona. Kuva: Michael Buholzer / EPA

Uutiskanava: Sovussa neljä pääkohtaa

Saksalaisen julkisen palvelun uutiskanavan Deutsche Wellen mukaan Grönlanti-puitesopimus koostuisi neljästä pääelementistä.

Yksi niistä olisi, että Yhdysvallat luopuisi kiistaan liittyvistä rangaistustulleista eurooppalaisille. Toinen olisi Grönlantia koskevan vuoden 1951 puolustussopimuksen päivittäminen.

Kolmanneksi Yhdysvallat saisi mahdollisuuden vaikuttaa Grönlantiin tehtäviin strategisiin ulkomaisiin investointeihin.

Neljänneksi Yhdysvaltain eurooppalaiset liittolaiset sitoutuisivat vahvemmin läsnäoloon Grönlannissa ja sen turvallisuuden vahvistamiseen.

Rutte: Nato-liittolaisten lisättävä läsnäoloaan

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Mark Rutte sanoi uutistoimisto Reutersille tänään torstaina, että Trumpin kanssa tehty alustava sopimus vaatii Nato-liittolaisia lisäämään läsnäoloaan arktisella alueella. Ensimmäiset tulokset tästä näkyvät jo tänä vuonna, Rutte sanoi.

– Minulla ei ole epäilystäkään siitä, ettemmekö saisi tätä aikaan varsin nopeasti, Rutte sanoi.

Rutten mukaan Naton komentajien tehtävänä on nyt työstää yksityiskohdat lisävaatimuksista. Hän sanoi olevansa varma, että myös arktisen alueen ulkopuolella sijaitsevat Nato-maat haluavat osallistua toimiin.

Rutte sanoi, ettei keskustellut eilisessä tapaamisessaan Trumpin kanssa Grönlannin mineraalien hyödyntämisestä.

Lähteet: Reuters, AP, AFP, STT