Suomalaisen it-yrityksen johtaja Trumpin tullitempoilusta: ”Yritykset eivät voi reagoida päivittäisiin muutoksiin”

Yhdysvaltojen arvaamaton tullipolitiikka aiheuttaa jatkuvaa epävarmuutta suomalaisille vientiyrityksille.

Reggie Rusan, kaupallinen johtaja, esystems.
Suomalaisessa it-alan yrityksessä kaupallisena johtajana työskentelevä Reggie Rusan sanoo, että yritysten kannattaa reagoida isoihin muutoksiin, ei päivittäiseen tempoiluun. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Pienet ja suuret Yhdysvaltoihin tuotteita ja palveluita myyvät suomalaisyritykset ovat joutuneet sopeutumaan jatkuvaan epävarmuuteen.

Sen on saanut aikaan Yhdysvaltain tullitempoilu.

– Viimeisen viiden vuoden aikana ei ole ollut rauhallista vuotta, kun huomioi myös pandemian ja Ukrainan sodan, kertoo eSystems Nordicin kaupallinen johtaja Reggie Rusan.

Suomalainen it-alan yhtiö on toiminut alalla 14 vuotta ja noin viidennes sen asiakkaista on Yhdysvalloissa, Rusanin entisessä kotimaassa.

Viime vuosien edestakainen tullipolitiikka on vaikuttanut yhtiön toimintaan. Jatkuva epävarmuus on nakertanut sekä luottamusta että ennakoitavuutta.

Ennakoitavuus tärkeää

Presidentti Donald Trumpin viimeisin, Grönlantiin liittyvä tulliuhkaus koski myös Suomea.

Keskiviikkona Davosissa tuli täyskäännös, kun Trump ilmoitti purkavansa tulliuhan Naton pääsihteerin Mark Rutten kanssa käymiensä keskustelujen jälkeen.

Rusan arvioi, että yhtiön suomalaiset asiakkaat ovat kärsineet tulleista enemmän kuin yhdysvaltalaiset, koska Suomessa luottamus ja ennakoitavuus ovat kaiken liiketoiminnan kulmakiviä.

Rusanin mukaan eSystems on pystynyt kamppailemaan epävarmuuden kanssa helpommin.

Monet yhtiön asiakkaat toimivat suhteellisen vakaassa ympäristössä, kuten pelialalla, terveydenhuollossa tai kotimaisella teknologia-alalla.

– Suomalaiset teollisuusyritykset ovat olleet erittäin varovaisia uusien projektien suhteen, hän sanoo.

Suomalaisen it-alan yrityksen asiakkaista noin viidennes on Yhdysvalloissa. Reggie Rusanin mukaan yritykset eivät voi reagoida päivittäin vaihtuviin suunnanmuutoksiin. Videon kuvaus ja editointi: Ronnie Holmberg / Yle

Lahtelaisyrityksellä haasteita tullien vuoksi

Lahtelaisen teknologia- ja vientiyritys Finnsonicin toimitusjohtaja Jukka Rantanen kertoo, että Pohjois-Amerikka ja erityisesti Yhdysvallat ovat yritykselle merkittäviä markkina-alueita, vaikka markkinoiden osuus vaihteleekin vuosittain.

Viime huhtikuussa alkanut epävarmuus Yhdysvaltojen tullitariffeista on vaikuttanut yrityksen toimintaan negatiivisesti.

Projektitoimituksissa voi kestää jopa vuosi tilauksesta siihen, että tavarat päätyvät kohdemaahan.

Rantasen mukaan suurin haaste on nimenomaan epävarmuus, sillä yritys pystyy kyllä sopeutumaan tiettyihin tullitasoihin, jos niihin voi luottaa.

Epävarmuus vaikeuttaa suunnittelua ja aiheuttaa kustannuksia, jotka lopulta siirtyvät asiakkaille.

Joku menee alas, toinen ylös

Moni vientiyritys pitää kiinni kassastaan, eikä investoi tulevaisuuteen.

Se ei vielä tuhoa Rusanin edustaman yrityksen bisneksiä.

– Hyvä puoli on, että olemme monialayritys: jos yksi ala menee alas, toinen nousee.

Hän sanoo odottavansa aikaa, jolloin kaikki alat nousisivat samanaikaisesti, mutta siihen tarvitaan vakaampaa tilannetta.

Rusan on asunut Euroopassa 20 vuotta ja nähnyt monet käänteet.

– Tuona aikana en muista yhtään aamua, jolloin ei olisi mietitty, mitä Amerikassa tapahtuu.

Nyt muutoksia tapahtuu välillä jopa saman päivän aikana.

Rusan ei toivo, että ennakoimattomuus on pysyvä tila, mutta siltä se näyttää.

– Olen oppinut olemaan reagoimatta päivittäisiin uutisiin. Vasta kun muutos on pitkäaikainen trendi, täytyy reagoida.