Muuramessa vedenjakelu toimii viimein koko kunnassa – keittokehotus jatkuu

Muuramessa vedenjakelu viivästyi kolmella alueella, koska vesikatkoksen jälkeen tuli kulutuspiikki. Vedenjakelu palautui koko kuntaan lauantai-iltapäivällä.

Kädet vesihanan alla.
Muuramessa vedenjakelu on saatu palautettua laajan vesikatkoksen jälkeen. Kaikki juoma- ja ruokavesi pitää keittää toistaiseksi. Arkistokuva. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Keski-Suomessa Muuramessa vedenjakelu on palautunut normaaliksi laajan vesikatkoksen jälkeen.

Kolme asuinaluetta eli Hautalanmäki, Tervamäki ja Pyyppälän vesiosuuskunnan alue olivat vielä lauantaina ilman vettä, mutta tilanne korjaantui iltapäivän aikana.

Noin 10 000 asukkaan Muuramessa rikkoutui tällä viikolla iso runkovesiputki, mikä aiheutti laajan katkoksen vedenjakelussa. Vedenjakelu alkoi perjantaina, mutta veden palautuminen koko katkosalueelle kesti arvioitua pidempään.

Syynä oli vesikatkon jälkeinen poikkeuksellisen suuri vedenkulutus, joka aiheutui veden juoksutuksesta. Sen seurauksena vesijohtoverkoston kapasiteetti ei riittänyt ylläpitämään riittävää vedenpainetta verkon reuna-alueilla.

Energiayhtiö Alvan käyttöpäällikkö Antero Kuitunen kertoo, että vedenkulutuksen voimakkuus oli yllättävän suuri.

Energiayhtiö Alvan vesihuoltopäällikkö Atte Pakkanen kiittää tiedotteessa muuramelaisia siitä, että he osoittivat tilanteessa yhteisöllisyyttä.

– Asukkaat ovat jakaneet tietoa ja neuvoja keskenään sekä auttaneet toisiaan. Sillä on ollut merkittävä myönteinen vaikutus tilanteen sujuvaan hoitamiseen, Pakkanen sanoo.

Video Muuramesta, jossa ihmiset jonottivat viime torstaina käyttövettä Alvan järjestämällä vedenjakelupisteellä.

Keitä ja tarvittaessa juoksuta

Alva ohjeistaa, että jos hanasta tuleva vesi on sakkaista, ruskeaa tai sameaa, vettä pitää juoksuttaa. Sen voi kuitenkin lopettaa heti, kun vesi on kirkasta.

Muuramen vesijohtoputken rikkoutumisen yhteydessä myös viemäriputki vaurioitui. Tämän vuoksi veden mikrobiologisesta laadusta ei ole varmuutta.

Eilen terveydensuojeluviranomaiset ja Alva ottivat vedestä näytteitä koko verkoston alueelta. Näytteidenottoa jatketaan tulevina päivinä.

Ensimmäisten laboratoriotulosten arvioidaan valmistuvan tiistaina 27. tammikuuta.

Muuramessa kaikki juomavesi sekä ruuanlaittoon ja hampaiden pesuun käytettävä vesi täytyy keittää. Terveydensuojeluviranomaisen asettama veden keittokehotus on voimassa toistaiseksi.

Vettä pitää keittää vähintään viiden minuutin ajan ennen käyttöä.

Klooraus jatkuu, väliaikainen vesipiste poistuu

Vesijohtoverkoston klooraus jatkuu vielä useiden viikkojen ajan. Tämän vuoksi vedessä saattaa esiintyä kloorin hajua ja makua.

Väliaikaiselta vedenjakelupisteiltä Muuramen S-Marketin pihassa voi noutaa talousvettä omiin puhtaisiin astioihin.

Sen sijaan Leikarin päiväkodin parkkipaikan väliaikainen vedenjakelupiste poistuu käytöstä lauantaina.