Suomen tietotoimisto STT:n päätoimittaja Minna Holopainen sanoo seisovansa aivan ehdottomasti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisesta kertovan uutisen takana.
STT kertoi aiemmin keskiviikkona, että sen lähteiden mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on käyttäytynyt toistuvasti epäasiallisesti avustajaan sekä kansanedustajia kohtaan.
– Minulla ei ole mitään syytä muuttaa arviota siitä, että miten se juttu on valmisteltu. Olen ollut tietoinen sen ulosmenosta ja tehnyt itse julkaisupäätöksen siinä, vaikka toki siinä on ollut muita henkilöitä tarkemminkin sen parissa.
Tuppurainen ja puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman kiistävät STT:n väitteet Tuppuraisen toiminnasta.
– Väitteet, jotka STT:n jutussa ovat, eivät pidä paikkaansa. Kuvaukset toiminnastani eivät vastaa todellisuutta, Tuppurainen sanoi.
Yle sai haltuunsa STT:n lähettämän kyselyn
Holopainen sanoo, että tietoja on saatu kahdella eri tavalla. Jutussa on ikään kuin kaksi eri elementtiä. On ollut kysely, johon on halutessaan voinut vastata nimettömänä.
– On ehkä ymmärrettävissä, että miksi tällaisessa aiheessa ihmiset mieluummin vastaavat nimettömästi.
Yle sai haltuunsa STT:n lähettämän kyselyn. Yle kokeili ja pystyi vastaamaan kyselyyn. Kuka tahansa linkin haltuunsa saanut on voinut vastata kyselyyn nimettömästi. Vastausten yhteyteen ei ole pakko jättää mitään yhteystietoja.
STT kertoo jutussaan, että uutinen perustuu eduskunta-avustajille tehtyyn kyselyyn ja demaritoimijoiden haastatteluihin. Erään jutussa olevan sitaatin lähde on ”STT:n saama nimetön kyselyvastaus”.
– Tuppurainen nöyryyttää SDP:n eduskuntaryhmän kokouksissa sekä avustajia että kansanedustajia. Hän nolaa ihmisiä julkisesti, nimettömässä kyselyvastauksessa sanotaan.
Yle kysyi Holopaiselta, miten luotettavana tällaista kyselyä voidaan pitää.
– Tämä on varmaan sellainen asia, että jos teillä on tällainen tieto, niin tätä täytyy tarkemmin selvittää.
Holopaisen mukaan juttu perustuu pääsääntöisesti STT:n haastattelemien henkilöiden kertomiin tietoihin ja näkemyksiin tapahtumista.
– Tämän jutun kannalta on olennaista se, että siinä on viisi haastateltavaa, jotka eivät liity tähän kyselyyn millään lailla. Eikä tämä tieto muuta heidän kertomaansa, Holopainen sanoo.
Holopainen painottaa, ettei juttua ole rakennettu anonyymien vastaajien varaan. On haluttu tuoda avoimesti esiin, että myös nimettömiä vastauksia on saatu.
– Tämän lisäksi on haastateltu viittä henkilöä, joiden henkilöllisyys tietenkin on toimituksen tiedossa, koska toimittaja on heitä haastatellut.
Seuraavaksi katsotaan, miten keskustelu jatkuu
Tuppurainen sanoo harkitsevansa oikeustoimia STT:n väitteiden vuoksi.
– Väitteet jotka STT:n jutussa esitettiin toiminnastani ja minusta ihmisenä ovat niin vakavia, että en voi sulkea pois oikeudellisia toimia, Tuppurainen sanoi tiedotustilaisuudessa eduskunnassa.
Minna Holopainen sanoo, että odottaa nyt ihan rauhassa, mitä tapahtuu.
– Minulle ei nyt ihan auennut, että minkälaisista oikeustoimista puhutaan. Sen tarkemmin en voi kommentoida.
Juttua muokattu 28.1. kello 20.43: Lisätty tieto siitä, että Yle sai haltuunsa STT:n lähettämän kyselyn ja testasi siihen vastaamista.