Yksikään yritys ei halunnut nimeään Lappeenrannan sisäliikuntahallin kylkeen – hallin nimen päättää kaupunginhallitus

Keskiviikkona kokoontuneen kulttuuri- ja liikuntalautakunnan piti päättää sisäliikuntahallin nimestä, mutta asia päätyi kaupunginhallituksen kontolle.

Kuvan edustalla kaksi isoa mäntyjä, joiden takana on iso ruskea sisäliikuntahalli Lappeenrannassa.
Sisäliikuntahalli sijaitsee Valtakadun varrella, aivan keskustan kupeessa. Se valmistuu alkukesään mennessä. Kuva: Elli Sormunen

Lappeenrannan uuden sisäliikuntahallin nimen ostaminen ei kiinnostanut yrityksiä. Kaupunki ei saanut yhtään tarjousta kilpailutuksessa, jonka myötä halli olisi nimetty sponsorin mukaan.

– Tämä ei ollut yllätys, koska taloudessa on haasteelliset ajat, toteaa Lappeenrannan hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Juhani Junnilainen.

Aivan pikkusummalla yrityksen nimi ei olisi noussut hallin kylkeen. Se olisi maksanut vähintään kymmeniä tuhansia, arvioi Junnilainen.

– Hinnan olisi täytynyt olla sellainen, joka korvaa nimen asentamis- ja tekemiskustannukset. Puhutaan ihan huomattavasta summasta, ei ihan ykköstonneista.

Iso ruskea halli, jonka seinällä lukee YIT ja edessä autoja.
Sisäliikuntahallin hinnaksi on arvioitu noin 15 miljoonaa euroa. Kuva: Elli Sormunen

Nimikilpailun voittaja

Kun sponsoria ei löytynyt, kaupunki järjesti kaikille avoimen nimikilpailun tammikuussa. Kaikkiaan 829 ihmistä esitti oman näkemyksensä sisäliikuntahallin nimestä.

Lappeenrannan kaupungin hyvinvointi- ja sivistyspalveluiden johtaja, Juhani Junnilainen.
Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Juhani Junnilaisen mukaan yli 800 vastaajaa on huomattava määrä nimikilpailussa, joka oli viikon avoinna Lappeenrannan verkkosivuilla. Arkistokuva tammikuulta 2024 Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Eniten kannatusta saivat nimet Lappeenrannan liikuntahalli ja Lappeenrannan sisäliikuntahalli. Suosittuja olivat myös Liikkis, Saimaa Areena ja Norppa-areena.

Myös kestävyysjuoksija Alisa Vainion mukaan nimetty Alisa-areena sai useamman kaupunkilaisen kannatuksen.

Havainnekuva, jossa näkyy liikuntahalli ja ihmisiä sen edustalla.
Sisäliikuntahallin tilat soveltuvat muun muassa yleisurheilun talviharjoitteluun sekä kilpailuihin. Siellä voidaan järjestää myös tapahtumia, kuten messuja. Kuva: Renell Käppi Arkkitehdit

Vastuu siirtyy kaupunginhallitukselle

Sponsorinimen olisi voinut päättää keskiviikkona kokoontunut Lappeenrannan kulttuuri- ja liikuntalautakunta. Kun sponsoria ei löytynyt, päätös nimestä siirtyi Lappeenrannan kaupunginhallitukselle.

Kaupunginhallitus päättää nimestä ensi viikon kokouksessaan.

– En osaa yhtään arvioida, mikä nimeksi tulee. Kaupunginhallitus käy asiasta keskustelun ja tekee päätöksen, Junnilainen kuvailee.

Parhaillaan rakenteilla oleva sisäliikuntahalli valmistuu kesään mennessä keskustan kupeeseen, amiksen tekonurmen viereen.