Kirkkonummen Veikkolan kylän asukkaat eivät tyydy kunnan päätökseen jäädä ulos länsiradan osakassopimuksesta.
Päätöksestä on laadittu kuntalaisvalitus Helsingin hallinto-oikeuteen. Tämän lisäksi noin kymmenen henkilön ryhmittymä on alkanut selvittää osakuntaliitoksen mahdollisuutta toiseen kuntaan.
Veikkola on jäämässä länsiradan varressa väliinputoajaksi, kun rata halkoo kylää, mutta junat eivät pysähdy.
Veikkolassa lähes naapureina asuvat Laura Kaihua ja Aku Leijala ovat laatineet kuntalaisvalituksen yhdessä, ja he ovat mukana myös kuntaliitosryhmässä.
– Kielteisestä ratapäätöksestä on edelleen suuri harmitus ja pettymys päällä, Kaihua toteaa.
Kuntaliitosselvitys on vielä aivan alussa, ja kaksikko tietää sen laatimisen vaativan paljon työtä.
– Meidän täytyy pystyä perustelemaan irtautumisen hyödyt kaikille osapuolille, Kirkkonummelle, Veikkolalle ja mahdolliselle liitoskohteelle, Aku Leijala luettelee.
Itsenäistyminen ei ole mahdollista
Veikkolan ensisijaiset liitoskumppanivaihtoehdot ovat kylän lähinaapurit Espoo ja Vihti.
– Veikkolasta käy Espoossa paljon väkeä töissä, joten se vaihtoehto tulee varmasti monelle ensimmäisenä mieleen. Toisaalta Vihti on tuossa ihan lähellä ja samanhenkinen paikka kuin Veikkola, Laura Kaihua luonnehtii.
Kaikki vaihtoehdot ovat toistaiseksi auki.
– Ollaan hyvin alkuvaiheessa selvittelemässä, mitkä vaihtoehdot ovat ja mitkä ovat niiden hyvät ja huonot puolet, Kaihua muistuttaa.
Veikkolassa on ajoittain väläytelty myös kunnan itsenäistymistä, mutta kokonaan uuden kunnan perustaminen ei ole voimassaolevan kuntarakennelain mukaan mahdollista.
Veikkolan kyläyhdistyksen kunniapuheenjohtaja Raija Kari nosti osakuntaliitosajatuksen esiin jo Veikkolassa joulun alla länsiradan puolesta järjestetyssä mielenilmauksessa.
– Meillä oli jo ennestään pitkä lista asioita, jotka meitä kunnan päätöksenteossa Veikkolassa harmittavat. Ilman juna-asemaa jääminen oli taas iso takaisku tälle kylälle, Kari huomauttaa.
Lopullisen päätöksen tekee valtiovarainministeriö
Osakuntaliitoksia tehdään Suomessa harvakseltaan, ja ne ovat useimmiten vaikutuksiltaan vähäisiä.
Kuntaliiton mukaan liitosprosessit ovat hitaita ja osakuntaliitosten toteutuminen on hyvin epävarmaa varsinkin, jos lähtökunta vastustaa siirtoa.
Käytännössä lopullinen osakuntaliitospäätös on valtiovarainministeriön käsissä.
Veikkolankin irtaantumisaikeet on itse asiassa jo kertaalleen torpattu valtiovallan toimesta, kun asukasyhdistys esitti Veikkolan liittämistä Vihtiin vuonna 1996.
Odotukset eivät tälläkään kierroksella ole korkealla muutoksen suhteen, mutta Laura Kaihua ja Aku Leijala haluavat kääntää kaikki kivet ennen kuin ovat valmiita tyytymään kotikylänsä nykytilaan.
– Pessimistikin voi asioita edistää. Uskon toki, että meillä on jonkinlainen mahdollisuus onnistua. Ollaanpa sitten ainakin yritetty, Leijala summaa.
Kirkkonummen kunnanjohtaja Virpi Sailas tapaa osakuntaliitosta ajavan ryhmän jäseniä ensi viikon maanantaina.
Uudellamaalla osakuntaliitoksen edellytyksiä on pohdittu viimeksi viime syksynä Nurmijärvellä.
Aikaisemmin maakunnassa on ollut vireillä ainakin Karkkilan Vaskijärven liitos Hämeen puolella sijaitsevaan Lopen kuntaan ja Vihdin Vihtijärven liitos Nurmijärveen.
Veikkolalaisten aikeista uutisoi aiemmin Länsiväylä.