Sopimus syntyi: Syyrian kurditaistelijat liittyvät maan armeijaan

Syyrian uusi hallitus on viime viikkoina pyrkinyt ottamaan hallintaansa myös Syyrian kurdialueet.

Ihmiset kadun varrella tervehtivät panssariajoneuvon kyydissä olevia kurdisotilaita.
Kurdijohtoisten Syyrian demokraattisten joukkojen (SDF) taistelijoita saapui kurdien hallitsemaan Ain al-Arabin kaupunkiin 23. tammikuuta. Kuva: AFP

Syyrian kurdijohtoiset SDF-joukot kertovat päässeensä kattavaan sopimukseen Syyrian armeijan kanssa.

Sopimuksen mukaan SDF-joukot sulautuvat vaiheittain Syyrian kansalliseen armeijaan. SDF-joukoista kootaan Syyrian asevoimiin kolme prikaatia.

Lisäksi osapuolet ovat sopineet, että hallituksen joukot ottavat hallintaansa Syyrian kurdialueen tärkeimmät kaupungit Hasakan ja Qamishlin.

SDF-joukoilla oli tärkeä rooli, kun Syyrian Isis-terroristit nujerrettiin. Tämän jälkeen kurdit ovat hallinneet Syyrian koillista osaa. Viime viikkoina Syyrian uusi hallitus on pyrkinyt ottamaan haltuunsa myös kurdialueet.

Alueella on ollut yhteenottoja, jotka nyt sopimuksen myötä loppuvat.

Lähteet: Reuters, AFP