Lasten määrä kasvaa Kittilässä – uusi moduulipäiväkoti saattaa tulla jo ensi syksyksi

Kunnanjohtaja Timo Kurulan mukaan tilanne on kehittyvät kunnan merkki.

Vuotson koulu ja päiväkoti.
Kittilään tulee moduulipäiväkoti. Kuvituskuvassa Sodankylän Vuotson koulu, joka on rakennettu moduuleista. Kuva: Kirsti Länsman / Yle

Kittilässä on pulaa päiväkotipaikoista, mutta helpotusta voi olla tulossa kirkonkylälle jo ensi syksyksi.

Kittilän kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle 720 000 euron määrärahan myöntämistä tilaelementtipäiväkodin hankkimiseksi.

Kyseessä on noin kolme vuotta vanha tilaelementtipäiväkoti, jossa on lähes 600 neliötä. Se koostuu kolmesta päiväkotiosastosta ja lisäksi siinä on keittiön ja henkilökunnan tilat.

Kittilän lapsimäärä on kasvanut vuoden 2020 viidestäkymmenestä lapsesta viime vuoden 68:aan.

– Meidän kirjoilla olevien asukkaiden kautta tapahtuva väestönkasvu on se pääsyy, Kittilän kunnanjohtaja Timo Kurulan toteaa.

Kuntaan on myös muuttanut lapsiperheitä. Lapsimäärän kasvua Kurula pitää kokonaisuutena myönteisenä asiana ja pulaa päiväkotipaikoista positiivisena ongelmana.

– Se on kehittyvän kunnan merkki.

Kurulan mukaan suunnitelmissa on myös pysyvän päiväkodin rakentaminen Sirkkaan.