Kuopion musiikkikeskuksen uusi johtaja, musiikin tohtori Anu Lampela aloitti työnsä Kuopiossa.
– Olen todella innostunut ja motivoitunut, että pääsen pitkän yliopistouran jälkeen tekemään töitä suoraan yleisön kanssa.
Lampela on asunut koko elämänsä pääkaupunkiseudulla mutta juuret ovat savossa. Hänen vanhempansa ovat kotoisin Rautalammilta ja Suonenjoelta, ja sukua asuu edelleen alueella.
– Olen viettänyt paljon kesiä täällä ja mielenmaisena on tuttu, Lampela sanoo.
Uusi johtaja näkee Kuopion musiikkikeskuksen roolin alueellisesti merkittävänä. Hänen mukaansa on tärkeää tuntea juuri se yleisö, joka alueella asuu.
– Millainen on kuopiolaisten arki, kuinka helposti taide on täällä saatavilla ja mitä taide ja musiikki merkitsevät tämän alueen ihmisille.
Lampelan mielestä taide on tärkeä osa elämää. Hän kuvailee sitä ihmisoikeudeksi, jota tarvitaan ihmisenä olemisen perustaksi.
Lapsia ja nuoria pitää kuunnella
Lampelan mukaan taide auttaa ihmisiä ymmärtämään itseään, tulemaan toimeen muiden kanssa ja myös sopeutumaan yhteiskunnan muutoksiin.
Erityisesti häntä kiinnostaa nuorten ja lasten tavoittaminen. Hän näkee väestönmuutoksen tulevina vuosina haasteena, kun nuorten osuus väestöstä pienenee.
– Minua kiinnostaa todella paljon nuoret ja lapset, että minkälainen maailma heillä on edessään ja miten me voidaan sitä taiteen ja kulttuurin avulla parantaa, Lampela sanoo.
Lampelan mukaan musiikkikeskusta pitää kehittää yhdessä lasten ja nuorten kanssa, ja kuunnella heidän mielipiteitään.
Monipuolinen taiteellinen linja saa jatkoa
Anu Lampelan edeltäjä Jari Eskola on johtanut musiikkikeskusta monipuolisella ohjelmistolla, joka on tuonut myös yleisöä. Vuoden 2025 kävijämäärä kasvoi edellisestä vuodesta lähes 7000 hengellä, vaikka tilaisuuksia oli vähemmän.
Musiikkikeskuksen kävijämäärä oli viime vuonna 92 443 katsojaa. Vuonna 2024 kävijöitä oli 85 593 henkilöä.
Lampela kertoo olevansa taiteen ja musiikin suhteen moniruokainen.
– Olen aina kuunnellut monentyyppistä musiikkia ja ajattelen, että kaikki toimii, kunhan se tehdään hyvin. Laadusta ei tingitä.
Lampela painottaa, että sinfoniaorkesteri on tehty ensisijaisesti taidemusiikkia varten, mutta tarjontaa voi laventaa, kunhan järjestelyt ja suunnittelu toimivat hyvin.
– Olin kuuntelemassa torstaina meidän konserttia ja orkesteri soitti aivan mielettömän hyvin. Vierailevat huippusolisti ja kapellimestari. Silloin tajusin, että tämä on ihan huikea paikka.
– Siitä laadusta me pidetään kiinni kaikessa, missä me tehdään, Lampela sanoo.
Johtajan pianokonsertti
Vaikka Lampela keskittyy pääasiassa johtajan työhön, hän aikoo esiintyä myös pianistina. Ensimmäinen konsertti on jo sovittu toukokuulle, jossa hän toivoo pääsevänsä keskustelemaan myös yleisön kanssa.
Yli tuhannen asiakaspaikan musiikkikeskuksen johtaminen on Lampelalle uutta, mutta hän ei ole huolissaan.
– Asiat ovat lopulta melko selkeitä, mutta järjestelyjen pitää olla kunnossa, Anu Lampela sanoo.