Mies puukotti naista Tampereen Härmälässä – poliisin mukaan epäilty yritti tappaa myös asunnossa olleen miehen

Nainen sai väkivallan­teossa vammoja, ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi.

Talvinen näkymä iltavalaistulta urheilukentältä. Kentän ympärillä on lunta ja taustalla näkyy rakennuksia.
Väkivallanteko tapahtui perjantaina yksityisasunnossa lähellä Härmälän koulua. Kuva: Nina Keski-Korpela / Yle

Poliisi esittää vangittavaksi Tampereen Härmälässä perjantaina tapahtuneesta puukotuksesta epäiltyä miestä.

Poliisi tutkii tapausta tapon yrityksenä.

Esitutkinnassa poliisille on selvinnyt, että rikoksesta epäilty on yrittänyt puukottaa naisen lisäksi myös paikalla ollutta toista miestä.

Poliisi epäilee vangittavaksi esitettävää miestä myös mieheen kohdistuneesta tapon yrityksestä. Miehelle ei aiheutunut vammoja.

Poliisi otti kiinni teosta epäillyn, noin 40-vuotiaan miehen perjantaina.

Täysi-ikäinen nainen loukkaantui teossa, ja hänet kuljetettiin sairaalaan saamaan jatkohoitoa. Poliisin mukaan naisella ei ole hengenvaaraa. Tilanteesta ei aiheutunut vaaraa sivullisille.

Poliisi kertoi aiemmin, että miehen ja naisen välillä ei ole kyse lähisuhteesta. Teon motiivista ei ole tietoa.