Oulun lähelle valmistuneen Ruutikankaan ampumakeskushanketta ajaneen Ruutikangas Oy:n entinen toimitusjohtaja vaatii yritykseltä lähes 200 000 euron saatavia oikeudessa.
Yhtiön entisen toimitusjohtajan Timo Haatajan mukaan yhtiö on jättänyt hänen palkkojaan maksamatta lähes 140 000 euron edestä.
Haataja karhuaa rahoja Oulun käräjäoikeudessa vireille panemassaan kanteessa.
Kanteen mukaan Haatajalla on palkkasaatavia yhtiöstä vuodesta 2019 alkaen. Haatajan mukaan hän sopi tuolloin yhtiön toimitusjohtajaksi ryhtyessään 3 000 euron kuukausipalkasta.
Hän lopetti tehtävässä syksyllä 2024, eli palkkoja olisi koko aikana tullut Haatajan mukaan maksaa yli 200 000 euroa.
Yhtiö on kuitenkin maksanut Haatajan mukaan palkoista vain 60 000 euroa.
Lisäksi yhtiö on Haatajan mukaan hänelle erikseen velkaa 50 000 euroa. Haataja oli takaajana yhtiön saamalle luotolle ja joutui lopulta maksamaan summan pankille.
Yhtiö: Velkoja ei ole olemassa
Yhtiö pitää entisen toimitusjohtajan vaatimuksia perusteettomina.
Sen mukaan Haatajan väittämä 50 000 euron velka liittyy yhtiön shekkitiliin, jonka limiittiä Haataja oli itse nostanut 50 000 eurolla.
Yhtiön mukaan Haataja nosti varoista itselleen palkkaa yhtiön hallitukselta kysymättä.
Shekkilimiitti oli yhtiön mukaan tarkoitus lyhentää pois, kun yhtiön kalustoa myytiin vuonna 2023. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Yhtiön mukaan vastuu on tästä yksin Haatajalla.
Palkkavelkojakaan ei ole yhtiön mukaan olemassa.
Yhtiön oikeudelle lähettämässä vastauksessa kerrotaan, että Haataja tuli yhtiöön mukaan alkuvaiheessa, kun yhtiön puuhamiehillä oli vasta visio Euroopan hienoimmasta ampumaurheilukeskuksesta.
Yhtiön mukaan tuolloin sovittiin, että palkkoja maksettaisiin vain, jos hankkeelle saataisiin rahoitusta, ja tämä oli sopinut myös Haatajalle.
Vastauksessaan yhtiö kuvailee, että Haatajan pestissä oli kyse työn sijaan pikemminkin harrastukseen liittyvästä luottamustehtävästä, eikä palkasta ollut sovittu.
Asiaa käsitellään Oulun käräjäoikeudessa valmisteluistunnossa myöhemmin tällä viikolla.
Yhtiö sai miljoonapotin valtiolta
Pohjois-Pohjanmaan Liminkaan rakennettu Ruutikankaan ampumaurheilukeskus on ollut viime vuosina näkyvästi julkisuudessa, sillä se on saanut huomattavan paljon rahaa valtiolta. Sitä on myös markkinoitu yhtenä Euroopan suurimmista ampumaradoista.
Vuonna 2024 se sai hallituksen budjettiriihessä miljoonan euron potin ainoana ampumaurheilukeskuksena Suomessa.
Ampumaurheilukeskus oli myös esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön kärkihankkeita vuosina 2020–2023 ja sai tuolloin vajaan 800 000 euron avustuksen. Lisäksi se sai 300 000 euroa eduskunnan joululahjarahaa vuonna 2023.
Hanketta rahoittamassa ovat olleet myös alueen kunnat Ruutikunnat-nimisen taustayhtiön kautta. Myös Ruutikunnat Oy on saanut julkista rahaa valtiolta ja EU:lta.
Ruutikunnat Oy on vastannut alueen rakentamisesta ja vuokraamisesta vuodesta 2023 lähtien. Ruutikunnat ei ole mukana oikeudenkäynnissä.
Ruutikuntien hallituksen puheenjohtaja on perussuomalaisten oululainen kansanedustaja Jenna Simula.
Juttua muokattu 3.2.2026 kello 14.20: Muokattu jutun otsikkoa ja leipätekstiä. Täsmennetty otsikkoon ja leipätekstiin, että käräjillä on Ruutikangas Oy, joka vastasi ampumaratahankkeesta ennen vuotta 2023. Nykyään toiminnasta vastaa Ruutikunnat Oy, joka ei ole osallinen oikeudenkäynnissä.