Suonensisäisiä huumeita käyttävien terveysneuvontapiste Jelppi on muuttanut Lahdessa Launeelta kaupungin keskustaan. Pisteessä käy noin 40–50 asiakasta päivässä.
– Uudet tilat palvelevat hyvin toimintaa, ja keskustassa asiakkaatkin tavoittavat meidät paremmin, kertoo vastaava sairaanhoitaja Maija Ritanen Viadia Lahti ry:stä.
Jelpissä voi esimerkiksi vaihtaa pistovälineet puhtaisiin ja saada rokotuksia sekä HIV- tai C-hepatiittipikatestin.
C-hepatiitti leviää nopeasti, jos huumeiden käyttäjät jakavat käytettyjä pistovälineitä keskenään. Terveysneuvontapisteessä on myös projektiluonteisesti C-hepatiitin virustestausta ja tarvittaessa lääkitys hepatiittiin.
Matala kynnys voi olla myös polku hoitoon
Enemmistö kävijöistä on 30–40-vuotiaita miehiä, mutta palvelua käyttävät myös muut täysi-ikäiset henkilöt.
Asiointi tapahtuu anonyymisti nimimerkillä, ja tilastoitavaksi tiedoksi riittävät syntymävuosi ja kotikunta.
Kyse on matalan kynnyksen neuvontapaikasta, mutta kaikkia se ei houkuttele.
– Häpeäleima, joka päihteisiin liittyy, voi vaikuttaa. Kun ovesta astuu sisään, silloin ehkä tunnustaa sen, että kuuluu tähän kohderyhmään, sairaanhoitaja Maija Ritanen arvioi.
Palveluihin kuuluvat myös muun muassa ehkäisyneuvonta ja hoitoon ohjaus.
– Yritämme täällä aina kylvää tavallaan sitä siementä, että muutakin elämää voi olla päihteiden käytön ulkopuolella. Meillä on yhteistyötahoja, mihin voimme ohjata asiakkaan eteenpäin, kun se hetki koittaa, Ritanen sanoo.
Terveysneuvontapiste on tartuntatautilain vaatima palvelu, jonka tilaa Päijät-Hämeen hyvinvointialue.
Osastonhoitaja Juho Reijula Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta kertoo, että alue on hakenut sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n kautta hankerahaa nuorten huumekuolemien ehkäisyhankkeeseen ja C-hepatiitin eliminointihankkeeseen.
– Jos lisärahoitusta voisi saada, voisimme ryhtyä miettimään toiminnan laajentamista Lahdesta muualle Päijät-Hämeeseen.
Kyse voisi olla esimerkiksi liikkuvasta palvelusta, mutta asiaa ei ole vielä päätetty.