Norjan kruununprinsessa Mette-Maritin pojan Marius Borg Høibyn kuulustelut jatkuivat kolmantena oikeudenkäyntipäivänä Oslon käräjäoikeudessa.
Istunnon alussa Høiby pyysi kuitenkin puheenvuoron ja halusi selittää internetin hakuhistoriaansa.
Sanomalehti Aftenposten kertoi torstaina, että Høiby oli googlannut oman nimensä ja sanat ”raiskaus” ja ”nukkuvan raiskaus” jo viikkoja ennen kuin häntä syytettiin neljästä raiskauksesta.
– Syy, miksi tein hakuja jo paljon aikaisemmin, oli se, että [sosiaalisessa mediassa]Jodelissa ja Redditissä kirjoitettiin siitä paljon, Høiby sanoi sanomalehti VG:n mukaan.
Aftenpostenin mukaan Høiby oli myös hakenut selityksiä siitä, mitä rikosoikeudellinen hyväksikäyttö tarkoittaa, ja mikä on raiskauksen ja hyväksikäytön ero.
Syyttäjä esitti useita kysymyksiä Høibyn puhelinten ja tietokoneiden hakuhistoriasta. Hän oli tehnyt pornosivustoilla hakuja, joissa esiintyi verbi ”nukkua”.
– Onko sinulla ollut sopimus tai ymmärrys siitä, että voisit harrastaa seksiä jonkun kanssa hänen nukkuessaan? syyttäjä kysyi.
– Kyllä.
Eilen keskiviikkona Høiby sanoi, ettei ole koskaan harrastanut seksiä nukkuvan naisen kanssa.
Poliisin tutkijat todistamassa
Oikeudessa kuultiin poliisin tutkijoita teknisestä todistusaineistosta, joka koskee kruununprinssi Haakonin virallisessa asunnossa Skaugumissa tapahtunutta väitettyä raiskausta joulukuussa 2018.
Høiby on kiistänyt tämän ja kolme muuta raiskausta, joista häntä syytetään.
Poliisi osoitti, että Høiby perusti salaisen kansion puhelimeensa samana päivänä, jolloin väitetty raiskaus Skaugumissa tapahtui ja tallensi sinne videoita.
Tutkijat kertoivat, että Høiby yritti poistaa digitaalisia jälkiä sekä puhelimeltaan että pilvipalvelusta ennen kuin hänet pidätettiin.
Poliisi kävi tarkasti läpi aikajanoja, viestejä ja sitä, ketkä henkilöt olivat paikalla Skaugumin juhlissa.
Vartija raiskausillasta: Hyvä tunnelma
Iltapäivällä kaksi juhlavierasta ja kaksi vartijaa todistivat jatkoista, joiden jälkeen Høibyn on väitetty raiskanneen naisen Skaugumissa. Norjan puolustusministeriö oli vapauttanut vartijat vaitiolovelvollisuudesta.
Ensimmäisenä todisti naispuolinen vartija, joka oli työvuorossa, kun Høiby ja hänen vieraansa saapuivat Skaugumiin kyseisenä yönä.
– Millaista tunnelma oli, kun he tulivat sisään? syyttäjä kysyi.
– Tunnelma vaikutti hyvältä. En sanoisi, että ihmiset olivat superkännissä, mutta hyvässä vireessä. Tunnelma oli hyvä, ihmiset puhuivat ja olivat innokkaita pääsemään sisään, hän sanoi.
Häneltä kysyttiin väitetysti raiskatun naisen humalatilasta.
– Ei kovin humalassa, ei täysin selväkään. Jotain siltä väliltä. Vähän humalassa, mutta ei kovin, vartija sanoi.
Toinen vartija: He olivat iloisia yhdessä
Toinen vartija oli työvuorossa, kun väitetysti raiskattu nainen lähti paikalta aamulla ja otti taksin kotiin.
Vartija kertoi, että nainen ja Høiby halasivat melko pitkään ennen kuin nainen jäi odottamaan taksia.
– Muistan ajatelleeni, että heillä oli ehkä ollut juhlat tai jatkot, mutta en huomannut, että hän olisi sammaltanut tai muuta sellaista. Hän oli hereillä, positiivinen, iloinen, ja hänen kanssaan oli mukava puhua.
Hän kertoi, että koki tunnelman naisen ja Høibyn välillä hyväksi.
– Minusta vaikutti, että he pitivät toisistaan ja olivat viettäneet mukavan yön tai mitä se nyt oli. He olivat iloisia yhdessä.
Jatkoilla olleet kaksi juhlavierasta kertoivat, että jatkot olivat tavalliset, eikä niissä tapahtunut mitään kummallista.
Høiby: En ole huumannut ketään
Oikeudessa on esitetty neljä videota ja kymmenen valokuvaa, jotka poliisin ja syyttäjän mukaan osoittavat, että Høiby raiskasi naisen tämän nukkuessa.
Väitetysti raiskattu nainen kertoi omassa todistuksessaan uskovansa, että hänet oli huumattu.
– Oletko huumannut hänet? syyttäjä kysyi.
– En ole koskaan huumannut ketään, Høiby sanoi.
Høibyä lääkitään
Marius Borg Høibyn puolustusasianajaja, Petar Sekulic, kommentoi oikeudenkäyntipäivän jälkeen asiakkaansa terveydentilaa niukkasanaisesti.
– Hän pystyy antamaan perusteellisen ja hyvän selityksen, mutta ei ole selvästi täysin terve. Hän on lääkityksellä, ja se on kaikki, mitä voin sanoa siitä nyt, hän sanoi muun muassa VG:n ja Dagbladetin mukaan.
Høiby vietiin lääkärin tarkastettavaksi sunnuntaina sen jälkeen, kun hänet oli pidätetty epäiltynä pahoinpitelystä, veitsellä uhkaamisesta ja lähestymiskiellon rikkomisesta.
Sekulic on aiemmin kertonut, että Høibyn vointia arvioidaan jatkuvasti. Hän on todennut, että oikeudenkäynti on Høibylle raskas tilanne.