Milano-Cortinan talviolympialaiset Ylellä 6.–22.2.2026. Kaikki uutiset, tulokset ja lähetysaikataulut löydät talviolympialaisten kisasivustolta.
Iivo Niskanen on Yle Urheilun tietojen mukaan mukana jo maastohiihdon yhdistelmäkilpailussa, kun miesten olympiaurakka alkaa sunnuntaina.
Yle Urheilu on saanut tietoonsa, että Niskanen on mukana perjantaina lehdistötilaisuudessa eli hän hiihtää jo avausmatkalla. Suomalaisen päätähtäin on 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa lauantaina 21. helmikuuta.
Niskanen on kilpaillut tällä kaudella vähän ja hän on yltänyt ainoastaan kerran maailmancupissa palkintopallille. Niskanen antoi osviittaa parantuneesta vireestään tammikuun 18. päivä hiihtämällä Oberhofin perinteisen kympillä toiseksi.
34-vuotiaalla suomalaisella on hyviä muistoja olympialaisten edellisestä yhdistelmäkilpailusta, sillä hän avasi päivälleen neljä vuotta sitten Suomen mitalitilin Pekingissä olympiapronssillaan. Silloin matkana oli 30 kilometriä, kun tällä kertaa perinteistä ja vapaata hiihdetään yhteensä 20 kilometrin verran.