Hallituskautta on jäljellä reilu vuosi, mutta jo nyt on selvää, että Petteri Orpo (kok.) muistetaan pääministerinä, jonka hallitus ampui Suomen perusturvan reikiä täyteen. Hallitus karsi rajusti asumistukea, poisti työmarkkinatuesta lapsikorotukset, kiristi toimeentulotuen ehtoja sekä alensi sen tasoa.
Säästöjä perusteltiin työllisyyden parantamisella ja valtion velkaantumisen pysäyttämisellä. Kumpikaan tavoite ei toteutunut.
Millaiseen köyhien kurjistamiseen joudutaan varautumaan seuraavalla hallituskaudella, jotta EU:n tarkkailuluokalle joutuneen valtion talous saataisiin pelastettua?
Seuraavan hallituksen murheita lisää se, että Suomi on sitoutunut nostamaan puolustusmäärärahojaan. Menojen on tarkoitus nousta kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2029 mennessä ja edelleen Naton asettaman tavoitteen mukaisesti 3,5 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä.
Meillä on aito tarve vahvistaa asevoimia.
Kyse ei ole vain Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin painostuksesta ja horjuvalle puolustusliitolle annetusta lupauksesta, vaan aidosta tarpeesta vahvistaa asevoimia. Sotilaalliset uhat ovat kasvaneet ympärillämme. Ukrainan sota on lisäksi tuonut esiin tarpeen kehittää uusia sotilaallisia kyvykkyyksiä, erityisesti droonien käytössä ja niiden torjunnassa.
Taloustieteessä ongelmaa kuvataan sanonnalla ”tykit vai voi”: eli missä määrin valtio kohdistaa rajalliset voimavaransa aseelliseen turvallisuuteen ja missä määrin sosiaaliseen turvallisuuteen? Natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels totesi 1936: ”Voimme tulla toimeen ilman voita, mutta kaikesta rauhanrakkaudestamme huolimatta emme ilman tykkejä.”
Hiukan myöhemmin natsijohtaja Hermann Göring lausui: ”Tykit tekevät meistä voimakkaita; voi tekee meidät vain lihaviksi.”
Tykit vastaan voi -dilemma pätee myös Suomeen. Vaikka budjettitilanne on synkkä, se ei ole vaihtoehdoton. On tärkeää hahmottaa suuruusluokkia.
Vaikka budjettitilanne on synkkä, se ei ole vaihtoehdoton.
Tämän vuoden budjetissa puolustusministeriön menot ovat 6,3 miljardia euroa, kun taas sosiaali- ja terveysministeriön menot ovat 14,8 miljardia euroa.
Puolustusministeriön luvuista puuttuu joitakin puolustukseen liittyviä mutta viralliseen puolustusmenojen määritelmään ainakin toistaiseksi kuulumattomia menoja, kuten Kelan maksamat sotilasavustukset sekä – vielä tärkeämpänä – varusmiesten työpanoksen arvo, joka on Etlan arvion mukaan 0,4 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Mutta sosiaali- ja terveysministeriön budjetin pääluokka ei anna lainkaan oikeaa kuvaa sosiaalimenojen kokonaisuudesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan sosiaalimenot olivat vuonna 2024 yhteensä 91 miljardia euroa eli melkein 33 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Jos mukaan lasketaan eläkevastuut, mittaluokka kasvaa entisestään. Tilastokeskuksen mukaan lakisääteisen työeläkejärjestelmän karttuneet eläkevastuut olivat vuoden 2022 lopussa lähes 900 miljardia euroa eli 332 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Sosiaaliselle turvallisuudelle olisi vakava uhka, jos säästöt kohdistetaan perusturvaetuuksiin.
Puolustus- ja sosiaalimenojen vertailu ei ole ongelmatonta, ja osa sosiaalimenoista vaikuttaa vain välillisesti valtion budjettiin. Edellä kuvatut luvut kertoisivat kuitenkin, että kokonaiskuvassa tykkeihin voidaan panostaa paljonkin ilman, että voista tarvitsee leikata suuria määriä.
Paitsi että…
...samaan hengenvetoon on todettava, että puolustusmenojen kasvu voi muodostua vakavaksi uhaksi sosiaaliselle turvallisuudelle. Näin käy, jos säästöt kohdistetaan pääosin perusturvaetuuksiin.
Aseellisen ja sosiaalisen turvallisuuden tasapainottamiseksi säästöjä on pakko hakea sellaisista sosiaalimenojen eristä, jotka kohdentuvat laajalle joukolle keski- ja hyvätuloisia. Tällaisia etuuksia ovat esimerkiksi eläkkeet ja lapsilisät.
Poliitikkojen on vain äärimmäisen vaikea leikata etuuksia, jotka koskettavat laajaa äänestäjäjoukkoa. Se on kuitenkin välttämätöntä, tai hukka maan perii.
Jos nimittäin myös seuraavakin hallitus hakee nykyisen tavoin säästöjä asumistuesta, työttömän perusturvasta ja toimeentulotuesta, köyhyyden kasvu räjähtää Suomessa silmille.
Heikki Hiilamo
Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan professori.