Jukka Jalonen säväytti koko nimellään olympialaisissa – Kanadaa salibandyssa edustaneelta avainpelaajalta kovat kehut

Jukka Jalosen esittely Italian päävalmentajana oli poikkeuksellinen. Pelaajista Cristiano DiGiacinto hehkutti suomalaista ja avasi salibandytaustaansa.

Jukka Jalonen valmentaa Italiaa talviolympialaisissa 2026.
Jukka Jalosen Italia aloitti vahvasti olympialaiset. Italia meni johtoon ja nousi kerran tasoihin ja roikkui pitkään vain maalin päässä Ruotsista. Kuva: IMAGO/ActionPictures/ All Over Press

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Milano-Cortinan talviolympialaiset Ylellä 6.–22.2.2026. Kaikki uutiset, tulokset ja lähetysaikataulut löydät talviolympialaisten kisasivustolta.

MILANO.

Jukka Pertti Juhani Jalonen. Jääkiekon MM- ja olympiakultavalmentajasta on varmasti kerrottu vuosien varrella lähes kaikki mahdollinen, mutta monelle saattoi tulla vielä uutta tietoa Leijonakuninkaasta juuri ennen Italian olympia-avausta.

Jalosen toinen ja kolmas nimi komeilivat Santa Giulian areenan mediakuutiolla, kun hänet esiteltiin Italian päävalmentajana. Kaikkien nimien näkyminen esittelyssä on poikkeuksellista. Esimerkiksi samassa nimigrafiikassa Jalosen apuvalmentajalta Stephan Mairilta näkyi vain yksi etunimi.

– Enpä huomannut ja ajatellut. No problems, Jalonen heitti Yle Urheilulle kuullessaan asiasta.

Heti pelin alussakin Italia yllätti. Luca Frigo vei Italian johtoon käytännössä ensimmäisestä maalintekopaikastaan reilun neljän minuutin pelin jälkeen. Filip Gustavsson torjui roikkukiekon eteensä ja menetti mailansa tilanteessa. Italia tuli vielä tasoihin lukemiin 2–2 toisen erän alussa.

Ensimmäistä maalia Ruotsin maalivahti ja seuratasolla Minnesota Wildia edustava Gustavsson kertasi Aftonbladetille.

– Ei siinä ollut oikein mitään tehtävissä. Luotin siihen, että kaverit tekevät useamman kuin yhden maalin, joten mennään eteenpäin.

Ruotsin maalivahti Filip Gustavsson haparoi ja Luca Frigo tekee maalin.

Italia roikkui pitkään vain maalin päässä, kunnes ensiksi Mika Zibanejad ja sitten Victor Hedman viimeistelivät loppulukemat 5–2 viimeisen viiden minuutin aikana.

– Tämä oli kova taistelu. Olimme alakynnessä. Ruotsilla oli tasakentällisin paljon enemmän maalipaikkoja. Veskarit olivat hyviä. Pelaajilta ei voi enempää pyytää. Oli maailmanluokan pelaajia vastassa, mutta oli kova yritys ja työmoraali. Pysyimme melkein loppuun asti pelissä, Jalonen kehui.

Italia puolustaa uhrautuvasti Ruotsia vastaan.
Italia puolusti uhrautuvasti Ruotsia vastaan. Lähes koko pelin viimeisenä lukkona maalilla työskenteli Damian Clara. Kuva: Getty Images

Niin monikossa veskarit. Italia joutui peluuttamaan kahta maalivahtia. Suomessa Italian ykkösmaalivahti Damian Clara muistetaan karusta töppäyksestään viime kaudella runkosarjan päätöskierroksella. Kärpät jäi pudotuspelien ulkopuolelle, kun Clara lahjoitti kiekon HIFK:n Iiro Pakariselle ja Pakarinen onnistui tekemään voittomaalin.

Clara säväytti Ruotsia vastaan torjuen 46 kertaa ennen kuin joutui jättämään kaukalon. Clara venytti jalkaansa komeasti Elias Pettersonin laukauksen eteen, mutta ei pystynyt enää pelaamaan sen jälkeen. Maalille luisteli Davide Fadani.

Näin Damian Clara loukkasi itseään.

Jalonen totesi Yle Urheilulle, että ei pysty kertomaan mitään Claran tilanteesta.

– En tiedä, mitä tapahtui, Jalonen muotoili.

Seuraavaksi Italia kohtaa Suomen yllättäneen Slovakian.

– Slovakia on hyvä ryhmä. Fyysinen ja pelaa kovaa. Tiesin, että se on Leijonille kova haaste. Meillä on sitten seuraavaksi edessä myös kova haaste, Jalonen totesi.

Nuorten MM-salibandypelaaja Jalosen joukkueessa

Jalosen joukkueesta löytyy myös yksi mielenkiintoinen tapaus, 30-vuotias Cristiano DiGiacinto. Kanadalaistoimittaja Elliotte Friedman kertoi X:ssä, että DiGiacinto on edustanut Kanadaa aiemmin salibandyssa.

Mistä on oikein kyse?

DiGiacinto selvittää pelanneensa Kanadan alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa.

– Salibandy tuotiin Kanadaan, kun olin 10–11-vuotias. Rakastin salibandya. Minulla oli mahdollisuus pelata kaksissa MM-kisoissa. Salibandy on hieno laji. Toivon, että siitä tulisi kesäolympialaji, DiGiacinto kertoi.

Hän pelasi alle 19-vuotiaiden MM-kisoissa B-divisioonassa vuonna 2013 Saksassa Hampurissa ja vuonna 2015 Ruotsissa Helsingborgissa.

Cristiano DiGiacinto oli esillä Ruotsia vastaan etenkin toisen erän lopussa, kun hän nujakoi Ruotsin NHL-pelaajista Adrian Kempen kanssa.

Bolzanossa Italiassa seurajoukkuetasolla pelaavalla DiGiacintolla löytyy myös italialaiset sukujuuret. Suomi on kuitenkin kova salibandymaa. Onko DiGiacinto kertonut salibandytaustastaan Jaloselle?

– Tiedän, että Suomi on kova salibandymaa. En ole kertonut Jukalle kuitenkaan tästä. Ehkä nyt kerron pelin jälkeen, DiGiacinto heitti.

DiGiacinto pelasi nuorena jääkiekkoa Kanadan juniorisarjassa OHL:ssä ja aikuisiällä Yhdysvalloissa alasarjoissa AHL:ssä sekä ECHL:ssä. Parilla edelliskaudella DiGiacinto on kiekkoillut Keski-Euroopan liigaa IceHL:ää pelaavassa pohjoisitalialaisessa Bolzanossa.

Ruotsia vastaan DiGiacinto viiletti Italian ykkösketjussa laitahyökkääjänä. Hän kellotti toiseksi eniten kaikista Italian hyökkääjistä peliaikaa Ruotsia vastaan, yhteensä 16 minuuttia ja 54 sekuntia.

Hän hehkuttaa todella vuolaasti Jukka Jalosta.

– Jukka on ollut toistaiseksi uskomaton. Hän on todella yksityiskohtainen. Hän tietää, miten pelaajia kuunnellaan. Hän aina kysyy, miltä tuntuu ja mitä haluaisimme tehdä. On sitten kyse jääharjoituksista tai videoharjoituksista.

Cristiano DiGiacinto hehkutti Jukka Jalosta.

DiGiacinton mukaan Ruotsi-ottelu antoi paljon itseluottamusta joukkueelle.

– Jukkaa ja hänen pelisysteemiään on ollut helppo ymmärtää. Tämä näkyi tänään. Pelasimme hänen systeemillään todella hyvin. Toivottavasti tämä meno jatkuu olympialaisissa, DiGiacinto jatkoi hehkutustaan.