Ylen saama Rääkkylän kunnanjohtaja Esko Rautiaisen irtisanoutumiseen johtanut johtajasopimuksen päättämissopimus määrää tarkkaan, mitä osapuolet saavat julkisuuteen sanoa.
Sopimuksesta kuitenkin paljastuu, että Rautiaiselle maksetaan erilliskorvaus sinä päivänä, kun hänen irtisanomisensa astuu voimaan.
Kunnanjohtaja Esko Rautiainen sai varoituksen someviesteistään vuonna 2024. Viime syksynä hänen kirjoittelunsa sosiaalisessa mediassa johti siihen, että valtuusto perusti tilapäisen valiokunnan valmistelemaan kunnanjohtajan erottamista.
Rautiainen päätyi irtisanoutumaan itse ennen valiokunnan työn päätöstä.
Rääkkylän kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Laasosen (kesk.) ja Esko Rautiaisen allekirjoittamassa sopimuksessa määritellään, että julkisuuteen tiedotetaan asiasta ohjeiden mukaisesti niin, että lausuma on niukka.
Sopimuksessa ohjeistetaan osapuolia sanomaan, että Rääkkylän kunta ja kunnanjohtaja ovat päättäneet virkasuhteen yhteisymmärryksessä.
Sopimuksessa on myös salassapito-osuus, jossa määrätään, että ”osapuolet tai heidän edustajansa eivät anna lausuntoja sopimuksen valmisteluista, ehdoista, taustoista tai siihen liittyvistä keskusteluista.”
Monia sopimuksia
Rääkkylän kunnanjohtaja Esko Rautainen allekirjoitti sopimuksen ja irtisanoutui kirjallisesti erillisellä ilmoituksella maanantai-iltana 9. helmikuuta. Hän on virkavapaalla 22. helmikuuta saakka, ja irtisanominen astuu voimaan 23. helmikuuta.
Rääkkylän kunta maksaa entiselle kunnanjohtajalleen lomakorvauksen, lomarahan, lomapalkan, mahdolliset säästövapaat ja korvausta sovinnollisesta työsuhteen päättymisestä 7 500 euroa.
Kyseessä on erilliskorvaus, joka maksetaan ilman palkan sivukuluja.
Rautiaisen eroraha on poikkeaa siitä, mitä hänen kunnanjohtajasopimuksessaan on määritelty. Sen mukaan ristiriitatilanteissa kunnanjohtajan olisi tullut irtisanoutua ilman korvausta. Puolangan kunnanjohtajan tehtävästä erotessaan vuonna 2018, Rautiainen sai vuoden palkan.