Kuva- ja sarjakuvataiteilija Juliana Hyrri on noussut viime vuosina suomalaisen sarjakuvataiteen kärkeen. Hänen teoksensa Lellikki on valittu Sarjakuva-Finlandia-palkintoehdokkaaksi, ja hänellä on näyttelyitä ympäri Eurooppaa.
Menestyksen taustalta löytyy tarina lapsesta, joka tunsi itsensä ulkopuoliseksi ja käsittelee nyt taiteessaan venäläisyyteen liittyviä tabuja.
Nelivuotiaana Virosta Suomeen vuonna 1993 muuttanut Hyrri kertoo lapsuutensa ulkopuolisuuden kokemuksista avoimesti.
– Olin vähän omituinen lapsi, eivätkä muut ehkä halunneet olla kavereitani. Ymmärrän, että lapset voivat olla sellaisia.
Lellikissä Hyrri avaakin taitavasti lasten elämän ristiriitoja sekä väkivaltaisia puolia kuvien ja sanojen yhteispelillä. Päähenkilö kipuilee opettajan ja luokkakavereiden suosiosta ja uskottelee olevansa valmis jopa kuolemaan, koska silloin hänet ainakin huomattaisiin.
Taiteilijalla on persoonallinen ja tunnistettava kuvitustyyli, jossa yhdistyvät absurdius, arkielämän havainnot, surrealistiset elementit ja ihmisen haavoittuvuus – mutta myös lempeys ja lämpö.
Venäläisyys – identiteetti, josta ei sovi puhua
”Tämän teoksen tapahtumia, kokemuksia ja havaintoja on syytä pitää tosina, joskaan ei dokumentaarisina”, Lellikin ensimmäinen sivu julistaa.
Hyrri kertoo, että kirjassa on todella paljon hänen omaa elämäänsä mukana, vaikka hän onkin yhdistellyt asioita ja ihmisiä.
– Kaikki tapahtumat ovat kuitenkin oikeita, taiteilija korostaa.
Sarjakuvaromaanin nimetön päähenkilö kantaa venäläisyyttä identiteettinä, josta ei sovi puhua. Teos sijoittuu 90-luvun kouluympäristöön, mutta on jälleen ajankohtainen Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen myötä.
Lellikissä on kohtaus Hyrrin elämästä. Siinä päähenkilö pääsee lipunkantajaksi koulun itsenäisyyspäivän juhlassa.
”Venäläisen” tytön pariksi kunniatehtävään opettaja valitsee tummaihoisen pojan.
– Varmasti hän halusi jollain lailla korostaa, että me olemme isänmaallisia, kun kannamme lippua, vaikka emme ole kantasuomalaisia, Hyrri pohtii.
Tyttö iloitsee, että on vihdoin huomattu ja ”vie ylpeyden aiheen” kotiin, jossa häntä ohjeistetaan pelottavasti:
”Jos juhlissa kysytään, onko paikalla venäläisiä, muista pitää kätesi visusti kylkeen liimattuna, koska yleisössä on pyssymies valmiina…”
– Vanhempani varmaan heittivät sen vitsinä, mutta minulle se oli todella pelottavaa, Hyrri muistelee. – Meillä oli myös hyssyttelyä – venäjää piti aina puhua hiljaa. Huomaan saman vieläkin: julkisissa kulkuneuvoissa venäjää puhutaan usein hyvin hiljaa.
Vieraskielinen omassa perheessä
Taiteilijan vanhemmat ovat venäjänkielisiä. Perhe on kotoisin virolaisesta Kohtla-Järven kaupungista, jossa lähes kaikki puhuvat venäjää. Silti Helsingissä Hyrri vietiin suomenkieliseen päiväkotiin. Inkerinsuomalaisen isoisän mielestä tytön elämä olisi muuten vaikeaa.
Nyt Hyrri kokee, että on ajautunut liian kauas taustastaan.
– Minusta tuntuu vieraskieliseltä omassa perheessäni. Välillä minun täytyy hakea sanoja, kun puhun venäjänkielisten vanhempieni kanssa. Minusta on kauheaa tajuta, että en pysty puhumaan venäjää normaalisti, vaikka se on äidinkieleni.
Hyrri kertoo, ettei lapsena tiennyt, minkä maalainen hän oikeastaan on, kun on syntynyt Neuvostoliitossa, muuttanut Virosta, puhunut vanhemmilleen venäjää ja asunut Suomessa.
Kun häneltä kysytään, kuka hän nyt kokee olevansa, vastaus ei tule heti.
– Hyvä kysymys. Mietin näitä asioita paljon, mutta en tiedä, saanko koskaan vastausta tähän.
Äskettäin Hyrrille selvisi, että hän oli kansalaisuudeton vuoteen 2001 asti, jolloin sai Suomen passin. Asia paljastui, kun hän täytti Yhdysvaltojen maahantulodokumentteja ja joutui selvittämään kansalaisuushistoriansa.
Perheen ensimmäinen korkeakoulutettu
Ulkopuolisuuden tunne seurasi Hyrriä pitkälle aikuisuuteen. Hän ei menestynyt koulussa ja epäili kykyjään. Käännekohdan toi ensimmäinen taidekoulu.
– Siellä yhtäkkiä minulla menikin todella hyvin. Vanhemmatkin kannustivat.
Sittemmin hänestä tuli perheensä ensimmäinen yliopistokoulutuksen saanut. Nyt taskussa on kaksi maisterintutkintoa.
Hyrrin maalauksia löytyy muun muassa Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmista. Vuonna 2023 hänelle myönnettiin sarjakuva- ja kuvitustaiteen valtionpalkinto.
Tänä keväänä Hyrrin töitä on esillä Korsikan sarjakuvafestivaaleilla Ranskassa, Suomen Madridin-instituutissa ja Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella.
Sarjakuva-Finlandian voittaja julkistetaan maaliskuun lopussa. Valitsijana on Ylen ulkomaantoimittaja Hanna Visala.
Lellikki on Hyrrin kolmas sarjakuvaromaani. Edellisissä kirjoissaan Satakieli, joka ei laulanut ja Päiväkakkarameri hän on myös käsitellyt lapsuuden kokemuksia ja identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Satakieli, joka ei laulanut on käännetty englannin ja ranskan kielille.
Hyrri toivoo, että hänen teoksensa antaisivat lukijoille uusia näkökulmia muun muassa ulkopuolisuuden ja monikulttuurisuuden ymmärtämiseen.
– Lukija voisi saada oivalluksia ja löytää samaistumispintoja. Jotain sellaista, mitä ei ole itse aikaisemmin ajatellut.
