Mistä parasetamol-somehaasteessa on kyse? Tämän tiedämme nyt

Nuoria on joutunut ainakin Kuopion alueella sairaalahoitoon parasetamolin yliannostuksen takia. Taustalla kerrotaan olevan yllytys, josta myös Fimea on varoittanut.

Särkylääkkeitä apteekin hyllyssä.
Parasetamolin yliannostuksen vakavin seuraus on pysyvä maksavaurio tai jopa kuolema. Kuvassa särkylääkkeitä apteekin hyllyssä. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Lasten- ja nuorten parasetamoli­yliannostuksia on ollut tänä vuonna ilmiöksi asti.

Nuoria on joutunut sairaalahoitoon ja pahimmillaan yliannostus on johtanut tehohoitoon.

Kuopion yliopistollisesta sairaalasta kerrotaan taustalla olevan yllytys tai somehaaste, josta myös Fimea on varoittanut.

Haasteessa otetaan kerralla suuria määriä parasetamolia tai muita lääkeaineita, mikä kuitenkin voi johtaa hengenvaarallisiin seurauksiin.

Tämä tiedetään haasteesta tällä hetkellä

Haasteesta on tehnyt havaintoja muun muassa Fimea, joka teki sen vuoksi tiedotteen.

Myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) kertoo saaneensa ilmoituksia Vaaralliset somehaasteet -verkkosivuston kautta.

Liitto lähetti tänään keskiviikkona sivuston käyttäjinä oleville vanhemmille ja huoltajille varoitusviestin parasetamolin tai muiden lääkkeiden väärinkäyttöön liittyvistä somehaasteista.

Ei ole tiedossa, kuinka laajasta haasteesta on kyse, mutta ainakin Kuopion yliopistollisen sairaalan mukaan tiedossa on tapauksia nuorilla, joissa pahimmillaan yliannostus on vienyt tehohoitoon.

Kun Tiktokista etsii videoita aiheesta, tulee paljon aikuisten julkaisemia videoita, joissa haasteesta varoitetaan, muttei juurikaan itse haastevideoita.

MLL:n mediakasvatuksen asiantuntija Rauna Rahja kertoo yleisellä tasolla, että sosiaalisen median haasteet voivat levitä myös yksityisissä ryhmissä, jolloin sisältö ei tule julkisesti näkyviin. Lisäksi sosiaalisen median algoritmit saattavat edistää julkisena olevan materiaalin leviämistä.

Rahjan mukaan kyse on erittäin vakavasta ilmiöstä, eikä vaarallisia haasteita pidä levittää eteenpäin tai yllyttää sellaisten tekemiseen.

Haasteesta on varoitettu useissa Euroopan maissa vuosien ajan. Suomessa parasetamoli nousi esiin jo vuonna 2021.

Yliannostus voi johtaa kuolemaan

Fimean johtajan Piia Vuorelan mukaan on tärkeää korostaa, että parasetamolilla ja myös asetyylisalisyylihapolla on todella vakavia seurauksia, jos niitä käyttää liikaa. Ne kuuluvat riskilääkeluokituksessa suuren riskin lääkkeisiin.

– Parasetamolin vakavin seuraus on pysyvä maksavaurio, pahimmillaan maksansiirto tai kuolema. Asetyylisalisyylihaposta voi saada hengenvaarallisia verenvuotoja.

Vuorela korostaa, että haitatonta lääkettä ei ole olemassa, ja että lääke ei ole kulutustuote.

– Kaikkia lääkkeitä pitää käyttää ainoastaan ohjeen mukaan. Ohje on pakkauksessa tai sitten sen antaa lääkäri, Vuorela neuvoo.

Ladataan lomaketta...