Valioliiganousija Burnleyn 16 ottelun voitoton putki katkesi Lontoossa – Erling Haaland osui Fulhamia vastaan

Burnley ei ollut ennen keskiviikkoa voittanut valioliigapeliä 16 otteluun. Sen edellinen voitto tuli viime vuonna 26. lokakuuta Wolverhamptonia vastaan.

Erling Haaland i närbild.
Norjalaistähti Erling Haaland teki ensimmäisen pelitilannemaalinsa Valioliigassa sitten joulukuun. Kuva: EPA
  • STT Urheilu

Burnley tarttui keskiviikkona jalkapallon Englannin Valioliigassa oljenkorteen, jonka varassa pääsarjanousija elättelee pieniä toiveita uusia valioliigapaikkansa ensi kaudeksi.

Sarjataulukossa viimeistä edellisenä oleva Burnley kaatoi vieraissa Crystal Palacen 3–2 ja kipusi 18 pisteeseen.

Burnley on yhdeksän pistettä jäljessä viimeisenä putoamisviivan yläpuolella olevaa Nottinghamia. Se joutui keskiviikkona tyytymään kotikentällään maalittomaan 0–0-tasapeliin sarjajumbo Wolverhamptonia vastaan.

Crystal Palacen ja Burnleyn kohtaamisen ensimmäinen puoliaika Lontoossa oli täynnä tapahtumia. Jörgen Strand Larsenin osumilla 2–0 johtanut kotijoukkue ehti ennen taukoa menettää kahden maalin etumatkansa.

Burnleyn tehohetket ajoittuivat avauspuoliajan lopussa seitsemän minuutin sisään. Hannibal Mejbri, Jaidon Anthony ja Palacen Jefferson Lerma omalla maalillaan käänsivät tilanteen puoliaikatauolle Burnleyn eduksi 3–2.

Edellinen voitto viime lokakuussa

Burnley ei ollut ennen keskiviikkoa voittanut valioliigapeliä 16 otteluun. Sen edellinen voitto tuli viime vuonna 26. lokakuuta Wolverhamptonia vastaan.

Sarjakierroksia on jäljellä 12, joten Burnleyn loppukiri saattoi alkaa Valioliigassa pysymistä ajatellen turhan myöhään.

Manchester City pöllytti kotikentällään Fulhamia 3–0 ja kipusi sarjakakkosena kolmen pisteen päähän Valioliigan kärkimiehistö Arsenalista. Arsenal isännöi torstaina kierroksen rästipelissään Brentfordia.

Norjalaistykki Erling Haaland osui Fulhamin verkkoon kerran. Se oli Haalandin ensimmäinen pelitilannemaali Valioliigassa sitten joulukuun.

Aston Villa peittosi kotinurmellaan Brightonin 1–0 ja jatkaa sarjataulukossa kolmantena. Valioliigakuutonen Liverpool voitti vieraissa syyskaudella loistaneen pääsarjanousija Sunderlandin 1–0.