Jäänmurtajasta valunut polttoöljy värjäsi meren punaiseksi Kemissä – katso video

Ajoksen satamajäänmurtaja-hinaajasta valui tuhansia litroja polttoöljyä mereen. Öljyn imeminen jääsohjosta on pelastuslaitoksen mukaan todella vaikeaa.

Kemin Ajoksen sataman jäänmurtajasta vuosi aamulla öljyä jopa 10 000 litraa. Öljy värjäsi satama-altaan veden punaiseksi. Video: Risto Koskinen / Yle.

Kemin Ajoksen satamassa sattui varhain torstaiaamuna iso öljyvahinko. Lapin pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Jukka Huttusen mukaan Ajoksen satamajäänmurtaja-hinaajasta valui polttoöljyä veteen jopa kymmenen kuutiota eli jopa 10 000 litraa.

Vahingon huomasi aluksen oma miehistö. Pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta ympäristöonnettomuudesta torstaina aamuyöllä noin puoli neljän aikaan.

Pelastusajoneuvo jäätyneellä rannalla Ajoksen satamassa, työntekijät tekevät öljyn puhdistusta. Taustalla näkyy tuulimyllyjä ja jäätynyttä merimaisemaa.
Mereen valunutta polttoöljyä imettiin Ajoksen satamassa torstaina aamupäivällä kahden imuauton voimin. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Pelastustoimiin menee aikaa

Pelastuslaitoksen arvion mukaan puhdistustöihin menee tunteja. Ensimmäinen imuauto saatiin paikalle vasta aamupäivän aikana. Iltapäivällä turma-alue saatiin eristettyä öljyntorjuntapuomeilla.

Ajoksen sataman liikenne on rauhoitettu murtajan ympäriltä niin pitkäksi aikaa, että öljyä saadaan pois vedestä. Kemin sataman toimitusjohtaja Markku Raution mukaan öljyturmalla ei ole vaikutusta muuhun sataman liikenteeseen.

Toisaalta satamamurtajan työpanos tarvittaisiin pitämään väylät jäättöminä itse satamassa.

– Tietenkin hinaajayhtiöllä on muitakin hinaajia, että pyritään sitten korvaavaa kalustoa hankkimaan, Rautio sanoo.

Lapin pelastuslaitoksen Matti Eskoniemen mukaan keli on erittäin haastava öljytorjunnalle.

Pelastuslaitoksen ensimmäisen arvion mukaan polttoöljyä oli päässyt veteen jopa noin 20 kuutiota eli noin 20 000 litraa. Arvio tarkentui myöhemmin 10 000 litraan polttoöljyä.

Öljynpoistotyötä jatketaan, kunnes ölju on saatu kokonaan pois.

Pelastuslaitoksen mukaan harvinaista

Päivystävän palomestarin Jukka Huttusen mukaan laivan polttoainesäiliöstä oli valunut polttoöljyä vesistöön tankkauksen yhteydessä ylivuotoletkun kautta. Huttusen mukaan vastaavanlainen onnettomuus on harvinainen.

Sää on vaikeuttanut pelastus- ja öljynpuhdistyötä. Ajoksen sataman vesi on tällä hetkellä jäässä tai jääsohjossa.

– Sellaisessa jääsohjossa vettä on todella vaikea saada puhdistettua, Huttunen sanoo.

Kemin ympäristövalvonnan mukaan on vielä liian aikaista arvioida vahinkojen laajuutta, kun selvitystyöt ovat käynnissä.

Sataman vedessä lumisohjoa.
Talvisissa oloissa öljyvahinkojen korjaaminen on erittäin hankalaa. Kemissä on tällä hetkellä pakkasta yli 23 astetta. Jäänmurtajaa ei voi liikuttaa ennen kuin öljyvahinko sen ympärillä on saatu hallintaan. Kuva: Risto Koskinen

Isosta jäänmurtajasta vahingotkin olisivat isommat

Öljyvahinko sattui sataman omassa jäänmurtajassa, joka huolehtii sataman liikenteen sujuvuudesta.

Merellä toimivan ison Arctia-jäänmurtajan toimintaan öljyvahingolla ei ole vaikutusta, kertoo Arctian vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Jukka Viitanen. Tarvittaessa Arctia voisi kuitenkin avustaa öljyntorjuntatehtävissä myös sataman puolella, jos viranomaiset niin pyytävät.

Jos kyseessä olisi ison jäänmurtajan öljyvuoto, voisivat vahingotkin olla huomattavasti mittavammat, sillä sen varastoima polttoöljy määräkin on huomattavasti suurempi.

– Iso jäänmurtaja kuluttaa päivässä sen 10 000 litraa polttoöljyä ja käy vain kerran viikossa satamassa tankkaamassa, Viitanen sanoo.

Johtava tutkija Harri Kankaanpää Suomen ympäristökeskuksesta ei osaa vielä tarkkaan arvioida öljyvuodon vaikutuksia luonnolle. Onni onnettomuudessa saattaa olla se, että öljyvuoto on rajautunut satama-altaaseen. Jos vuoto olisi tapahtunut avomerellä liikkeellä olevassa aluksessa, vahingot voisivat olla vakavammat.

Kartta näyttää, että öljyvahinko sattui Ajoksen sataman lähellä Kemissä.
Ajoksen satama sijaitsee Kemissä. Kuva: Riikka Kurki / Yle, Mapcreator, Openstreetmap

Muokkaus 12.2.2026 kello 13.06. Täsmennetty aluksesta käytettävää termiä jutun alussa: satamajäänmurtaja-hinaaja.

Muokattu kello 15.47 juttuun Suomen ympäristökeskuksen tutkijan kommentti ja päivitetty juttua.