Hiihtäjä Perttu Hyvärinen järjesti talkoot Kuopiossa – lunta kolattiin latupohjalle

Olympia­joukkueesta pudonnut Hyvärinen tarvitsee Puijolle hyvät ladut, koska hän harjoittelee maailmancupin kilpailuihin.

Mies seisoo karvahattu päässä keskellä lumista pihaa.
Perttu Hyvärinen kyllästyi liian vähäiseen lumen määrään ja päätti tehdä latupohjan talkoilla. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Kuopiolaishiihtäjä Perttu Hyvärinen järjesti lumetustalkoot Puijon Konttilassa torstai-iltana. Idea oli kolata latupohjalle sen verran lunta, että siitä pääsee ajamaan koneella.

Edellisenä päivänä paikalla käynyt Hyvärinen oli huomannut, että pohja oli vielä liian möykkyinen koneelle.

– Tämä on tällainen pikkuinen hyväntekeväisyysjuttu. Kiva, että tänne tuli ihmisiä paikalle.

Video: Marianne Mattila / Yle

Suomen olympiajoukkueesta pudonnut Hyvärinen ilmoitti helmikuun alussa lopettavansa uransa keväällä. Kovan pettymyksen jälkeen hän kertoo voivansa nyt hyvin.

– Onneksi elämässä on muutakin kuin urheilua.

Hyvärinen kertoo, että hänellä on Konttilan latujen tekemisen suhteen myös oma lehmä ojassa. Hän aikoo urheilla täysillä lopputalven ja harjoitella maailmancupin osakilpailua varten myös Konttilan maisemissa.

– Otetaan miehestä kaikki irti.

Hyvärinen on seurannut hyvillä mielin Milano-Cortinan talviolympialaisia. Hän kertoo, että Eero Hirvosen pronssimitali lämmittää mieltä.

Lähetyksissä on vilahtanut paljon tuttuja ihmisiä.

– Totta kai omia työkavereita tulee seurattua ja vaihdettua kuulumisia.

Hyvärinen toteaa, että hiihto on raaka ja tulosvastuullinen laji.

– Jos työ ei onnistu, on töitä vähemmän.