Oulun käräjäoikeudenkäynnissä istutaan tiistaina tunnustamisoikeudenkäynti, jossa syytettynä on Oulun entinen yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki.
Syyttäjä nosti Matinheikkiä vastaan syytteet törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja törkeästä petoksesta vuonna 2024.
Vyyhti liittyyy Matti Matinheikin käytössä olleisiin pyörään, autoon ja autopaikkaan, jotka olivat syyttäjän mukaan yksityiskäytössä.
Hän on aiemmin kiistänyt rikokset.
Alkuvuoden aikana Matinheikki kuitenkin kävi asiassa syyteneuvotteluja. Syyteneuvotteluissa syytetty voi tunnustaa rikoksen tai rikoksia lievemmän rangaistuksen toivossa.
Syyteneuvottelujen päätteeksi syyttäjä tekee käräjäoikeudelle tuomioesityksen, jossa vastaajille vaaditaan aiempaa lievempää rangaistusta tunnustuksen johdosta.
Ensi viikolla pidettävä tunnustamisoikeudenkäynti viittaa siihen, että Matinheikki on myöntänyt ainakin osan syytteistä oikeiksi.
Yle tavoitti Matinheikin tekstiviestillä, mutta hän ei vielä tässä kohtaa halunnut kommentoida tulevan tiistain istuntoa.
Virkarikosoikeudenkäyntiä lykättiin tammikuussa, koska syyteneuvottelut olivat vielä käynnissä.