Jätevedenvedenpuhdistamolla syttyi tulipalo Hämeenlinnan Lammilla lauantaina aamuyöstä.
Kanta-Hämeen päivystävä palomestari kertoo, että jätevedenpuhdistamon rakennuksessa Evontiellä syttynyt palo levisi nopeasti kattorakenteisiin ja rakennus vaurioitui pahoin.
Hämeenlinnan Veden toimitusjohtaja Ari Kaunisto kertoo, että talousvedessä voi esiintyä sameutta Lammin kirkonkylän alueella, mutta se on käyttökelpoista.
Kauniston mukaan sameus johtuu pelastuslaitoksen veden otosta, joka aiheuttaa virtausnopeuden muutoksia ja painevaihtelua verkostossa.
– Mitään laajamittaista häiriötä ei tässäkään suhteessa ole tiedossa.
Kaunisto sanoo, että jätevesi toimitetaan toistaiseksi Paroisten jätevedenpuhdistamolle puhdistettavaksi.
Pelastuslaitoksen mukaan syttyneen rakennuksen sammutusraivaustyö jatkuu edelleen. Pelastajat purkavat katto- ja seinärakenteita. Raivaustöiden arvioidaan kestävän puoleen päivään asti.
Rakennuksessa ei tiettävästi ollut palon aikana ihmisiä, joten se ei vaatinut henkilövahinkoja.
Poliisi jatkaa palon syttymissyyn selvittämistä.