Milano-Cortinan talviolympialaiset Ylellä 6.–22.2.2026. Kaikki uutiset, tulokset ja lähetysaikataulut löydät talviolympialaisten kisasivustolta.
MILANO.
Leijonille tuli kaksi poissaoloa alkusarjan päätöspeliin Italiaa vastaan. Kolmosketjun keskushyökkääjä Anton Lundell oli sairastunut ja karanteeniin oli kaiken varmuuden vuoksi pantu myös tämän huonetoveri Oliver Kapanen.
Viime hetken poisjäänneillä ei ollut mitään merkitystä Suomen 11–0-voittoon päättyneessä ottelussa. Oli fiksua heittää kotiarestiin myös Kapanen.
Ottelusta tuli juuri sellainen, millaista siitä odotetiin. Italia rypisteli vielä alkuviikosta Ruotsin kyydissä, mutta kahden sinänsä kunniakkaan tappion jälkeen tankki alkoi olla tyhjä. Leijonat vei peliä miten tahtoi.
Homma meni haukotteluksi.
Peluutus luovaa
Täysin merkityksetön ei toki ottelu Suomelle ollut. Suurinumeroinen voitto tarkoittaa, että Leijonat on hyvin todennäköisesti paras lohkokakkonen ja etenee suoraan olympialaisten puolivälierävaiheeseen. Maalieroa piti tätä ajatellen kaunistella ja tämä homma meni tyylikkäästi maaliin.
Muutoin puheenaiheet olivat vähissä.
Ottelun parasta antia oli penkin takaa tullut peluutus. Aiemmin Suomi on melko orjallisesti peluuttanut neljää hyökkäysketjua järjestyksessä. Nyt valmennusjohto lähti jo alussa rikkomaan peluutuksen rytmejä oikein urakalla ja se toimi.
Ensimmäinen yritys nähtiin, kun päävalmentaja Antti Pennanen lähetti hyökkäyspään aloitukseen kolmikon Mikko Rantanen-Sebastian Aho-Artturi Lehkonen. Muutama sekunti ja kiekko oli maalissa.
Toisessa erässä peluutusta rikottiin heittämällä jäälle kolmikko Joel Kiviranta-Roope Hintz-Eeli Tolvanen. Ei aikaakaan, kun ensimmäistä kertaa turnauksessa tositoimiin päästetty Kiviranta ohjasi Leijonien neljännen osuman.
Peluutus toi unettavaan pelailuun mukavaa vaihtelua ja mikä tärkeintä, ensimmäisissä otteluissa tehojen kanssa tuskailleita kärkipelaajia pyrittiin näin saamaan pudotuspelejä ajatellen paremmin peliin kiinni. Ensimmäisen ylivoimakoostumuksenkin valmennus antoi hakea tuntumaa lähes kahden minuutin ajan.
Ainakin jollakin tasolla tämä toimi, sillä nimensä tilastoihin saivat useampaankin kertaan muun muassa Rantanen, Mikael Granlund sekä Aho.
Minimillä maaliin
Alkusarjasta Leijonat ansaitsee kohtalaisen arvosanan. Kakkossija ei ollut se, mitä joukkue alkulohkosta haki. Toisaalta joukkue ansaitsee isot kehut perjantain Ruotsi-ottelusta. Aamun päävalmentajakohuun vastaaminen parhaalla Pennasen ajan esityksellä oli miehekäs suoritus.
Lundellin sairastuminen tuli siinä mielessä ikävään saumaan, ettei valmennus päässyt lauantaina kokeilemaan uusia koostumuksia. Etenkin Kapanen olisi ollut hyvä nähdä ennen pudotuspelejä Ahon ja Lehkosen vierellä. Teuvo Teräväinen ketjun kolmantena lenkkinä ei ole parhaalla tasollaan, mikä näkyy ketjun pelissä.
Mikään ei toki estä tekemästä vaihtoa puolivälierään.
Puolustuksesta alkusarjan onnistujaksi pitää nostaa upeasti esiintynyt Rasmus Ristolainen, joka operoi Suomen alakerran inhottavana ja ilkeänä perusluutana hienolla tavalla. Niko Mikkola Ristolaisen vierellä kuuluu myös onnistujiin. Miro Heiskaselta sen sijaan on lupa odottaa pudotuspeleissä selkeää tasonnostoa ja esiinnousua. Alkusarja meni pelaillessa.
Sarokseen voi luottaa
Leijonien sopii toivoa, että valmennus jatkaa Italia-pelin linjalla, kun pudotuspelit käynnistyvät. Rohkea ja ennakkoluuloton peluutus on asia, mistä Suomi voi hakea ketä vastaan tahansa kilpailuetua. Kuumat pelaajat on saatava askiin oikeissa hetkissä ajoittain nopeallakin rytmillä.
Pelaajat kyllä jaksavat ja haluavat pelata.
Maalivahtipelin suhteen Suomella ei ole hätää. Juuse Saros on pelannut haparoivan alun jälkeen kolme hyvää ottelua ja vaikuttaa löytäneen leijonajoukkueen takana hyvän itseluottamuksen. Myös valmennukselle on annettava tämänkin osalta peluutuksesta kiitosta: selkeälle ykkösvahdille on annettu työrauha ja se näyttää toimivan.
Orastava mitalin lupaus tuoksuu ilmoilla.