Pyhäjärven itäosan heikentynyttä jäätilannetta Tampereella selittävät Tammerkosken suuret virtaamat, selviää KVVY-tutkimus oy:n tuoreesta selvityksestä.
Selvitys tehtiin Tampereen seudun keskuspuhdistamon pyynnöstä.
Se halusi tutkia asian perin pohjin, sillä julkisuudessa on spekuloitu purkuputken osuutta jäätilanteeseen. Sulkavuoressa sijaitsevan keskuspuhdistamon purkuputki otettiin käyttöön viime syksynä.
Pyhäjärvessä jää on paljon arvaamattomampaa kuin Näsijärvessä. Tammerkoskesta juoksutettava vesi pitää laajan vesialueen sulana Tampereen keskustan eteläpuolella. Kuva on otettu tiistaina 10. helmikuuta järven selältä Ratinaan päin. Kuva: Antti Eintola / Yle
Esimerkiksi Pirkanmaan pelastuslaitos epäili, että putki olisi muuttanut virtauksia ja heikentänyt näin jäätä.
Pelastuslaitoksen tilastojen mukaan Pyhäjärven jäihin on pudonnut alkuvuonna kuudessa eri tapauksessa yhteensä yhdeksän ihmistä. Moni niistä on tapahtunut putken lähettyvillä.
Lisäksi tiedossa on vajoamisia, joissa pelastajia ei ole hälytetty apuun.
Koko viime vuonna pelastuslaitoksen kirjaamia tapauksia oli kaksi.
Keltainen reimari näyttää keskuspuhdistamon purkuputken pään paikan. Purkupaikka sijaitsee karkeasti ottaen Tampereen Härmälän ja Pyynikin rannan puolivälissä. Kuva: Antti Eintola / Yle
Jääkansi erityisen hauras
Tutkimuksessa oli yhteensä 13 kairauspistettä, joista vain yhdessä havaittiin lieviä viitteitä puhdistetusta jätevedestä. Kyseinen piste sijaitsi purkuputkesta koilliseen, hieman ylävirtaan.
– Purkuputki on aikanaan sijoitettu juuri sellaiseen kohtaan, missä sekoittuminen on kaikkein tehokkainta suuren virtaaman ansiosta, kertoo keskuspuhdistamon hankejohtaja Timo Heinonen tiedotteessa.
Puhdistetut jätevedet laimenivat tutkimuksen mukaan erinomaisesti, ja niiden määrä oli vain noin sadasosa Tammerkosken virtaamista.
Tammerkoskessa sijaitsee Tampereen energian pato, josta on alkuvuonna juoksutettu noin 100 kuutiota vettä sekunnissa. Se on enemmän kuin viime vuonna, mutta esimerkiksi vähemmän kuin vuonna 2020. Ilmakuva on vuodelta 2023. Kuva: Antti Eintola / Yle
Jääkannen paksuus vaihteli tutkituilla alueilla 13:n ja 31 senttimetrin välillä, kun taas Näsijärven puolella Naistenlahdessa jäänpaksuus oli 10. helmikuuta 39 senttiä.
Myös vesimassan lämpötilaprofiili oli talviselle vesistölle tyypillinen: kylmintä vettä löytyi aivan jään alapuolelta, lämpimintä läheltä pohjaa. Kerrosteisuus oli hyvin loivaa, ja alusveden lämpötilat jopa hieman viileämpiä kuin tavallisesti.
Tammerkosken virtaamat, lämpötilan vaihtelut ja lumisateet vaikuttavat Pyhäjärven itäisen altaan sulan alueen muodostumiseen. Tämä selvisi, kun tarkasteltiin satelliittikuvia, lumenpaksuuksia ja keskilämpötiloja.
Keskuspuhdistamo aikoo teettää uudet mittaukset purkuputken läheisyydessä, kun virtaama hiljenee.
Satamavastaava Tuomas Salovaaran mukaan nykyinen putken paikka on aiempina vuosina ollut sula jopa koko talven. Pyhäjärvellä jään paksuudesta ei voi Salovaaran mukaan koskaan olla varma. Kuva: Juha Kokkala / Yle
Pelastuslaitos huolestui putoamisten määrästä
Pirkanmaan pelastuslaitos on ollut huolissaan jäihin putoamisten määrästä Pyhäjärvellä.
Punaiset pallot näyttävät alkuvuoden 2026 pelastustehtävät Tampereen keskustan lähellä. Siniset pallot näyttävät vuoden 2025 tehtävät. Punaisilla palloilla ja numeroilla merkityistä tapauksista voi lukea lisää alla olevasta taulukosta. Kuva: Miikka Varila / Yle, Mapcreator.io, OpenStreetMaps