Oikeus kumosi Parkanon päätöksen tuulivoima­kaavasta, koska yhtiön edustaja oli kokouksessa – kaupungin­johtaja kiistää

Parkanon kaupungin­johtajalla Aki Viitasaarella on kokouksen kulusta toinen käsitys kuin hallinto-oikeudella. Hän myöntää vain kirjausvirheet pöytäkirjassa.

Tuulivoimala metsässä.
Takakangas-Pihlajaharjun tuulivoimapuisto sijoittuisi lyhimmillään noin 13 kilometrin päähän Parkanon keskustasta. Kuvituskuva. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Pirkanmaalla Parkanossa kuntapäättäjät joutuvat uudelleen päättämään jo kertaalleen hyväksytystä Takakangas-Pihlajaharjun tuulivoimakaavasta.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus katsoi, että kaupunginhallituksen kokouksessa tehtiin menettelyvirheitä. Oikeus kumosi valtuuston keväällä 2024 tekemät päätökset.

Hallinto-oikeuden mukaan tuulivoimayhtiö Parkanon Tuuli oy:n edustaja ei olisi saanut osallistua kokoukseen, jossa asiasta päätettiin.

Takakangas-Pihlajaharjun tuulivoimapuisto sijoittuisi lyhimmillään noin 13 kilometrin päähän Parkanon keskustasta. Tuulipuistoon tulisi 12 voimalaa.

Takakangas-Pihlajaharjun tuulivoimapuiston kokonaisteho on suunnitelmissa enintään 120 megawattia. Video: Antti Eintola / Yle.

Kokouksessa monia virheitä

Ongelmien ytimessä on Parkanon kaupunginhallituksen kokous joulukuulta 2023.

Sinne oli kutsuttu tuulivoimayhtiön edustaja esittelemään hanketta. Tässä tapahtui hallinto-oikeuden mielestä ensimmäinen virhe: yhtiön edustajan läsnäolo- ja puheoikeudesta ei ollut tehty päätöstä.

Toinen virhe tapahtui, kun tuulivoimayhtiön edustaja teki kokouksessa lisäyksen kaavaselostukseen, jonka kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti.

Kuntalain mukaan ainoastaan kaupunginhallituksen jäsenet saavat tehdä kokouksessa pohjaesityksestä poikkeavia ehdotuksia. Hallinto-oikeuden mukaan menettely oli siis lainvastainen.

Kolmas virhe oli se, että kokouksen pöytäkirjan mukaan tuulivoimayhtiön edustaja ei poistunut kokouksesta päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjan mukaan vain silloiset kaupunginhallituksen jäsenet Aki Haapaniemi (kesk.) ja Jari Sammatti (ps.) poistuivat esteellisinä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Hallinto-oikeuden mukaan Parkanon kaupungin menettely vaaransi tuulivoimakaavan käsittelyn puolueettomuuden.

Parkanon kaupunginjohtaja kiistää kaiken paitsi kirjausvirheet

Parkanon kaupunginjohtajalla Aki Viitasaarella on kokouksen kulusta aivan toinen käsitys. Hän sanoo, ettei kokouksessa toimittu väärin vaan asiat kirjattiin pöytäkirjaan väärin.

– Tässä voi olla huolimattomuutta ja inhimillistä virhettä. Tämä on sikäli kiusallinen asia, että nyt jouduttiin oman menettelyvirheemme takia käsittelemään sama asia uudelleen, Viitasaari sanoo.

Hän kiistää, että tuulivoimayhtiön edustaja olisi ollut mukana varsinaisessa kokouksessa. Viitasaaren mukaan esittely päätöksentekijöille tapahtui ennen kokousta.

– Hallituksen pöytäkirjaan tuli kirjattua väärin asioita, eikä kokouksessa enää päätöksentekohetkellä ollut tuulivoimayhtiön edustaja paikalla. Pöytäkirjasta sellainen käsitys välittyy, ja se on ilmiselvä virhe.

Viitasaari sanoo, että tuulivoimayhtiön edustaja teki muutosehdotuksen kaavaselostukseen ennen kokousta, ei kokouksessa, eikä muutosta siis tehnyt tuulivoimayhtiö.

Kokouksen pöytäkirja kuitenkin kertoo toista.

Kuvassa ote Parkanon kaupunginhallituksen kokouksesta koskien Takakangas-Pihlajaharjun tuulivoimakaavaa.
Ote kaupunginhallituksen 18.12.2023 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta. Kuva: Antti Eintola / Yle

– Kun tuulivoimayhtiön edustaja esitteli asiaa ennen kokousta, hän taisi todeta, että tällainen lisäys tulisi tehdä. Sen muutoksen tein harkintani pohjalta kokouksessa. Mutta kuten totesin, virheellinen kirjaus on ongelman ydin.

Pienillä muutoksilla valtuustoon

Kaupunginhallitus hyväksyi tiistaina äänestyksen jälkeen Takakangas-Pihlajaharjun tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksen uudestaan.

Valtuustoon asia tulee ensi viikon maanantaina.

Aki Viitasaaren mukaan esitykseen tehtiin joitain muutoksia. Hän ei kuitenkaan muista, ovatko tuulivoimayhtiön vuonna 2023 esittämät muutokset mukana nykyisessä kaavaehdotuksessa.

– En muista yksityiskohtia, kaava-aineisto on valtavan laaja. Joitakin pieniä korjauksia niiden sijainteihin tehtiin, jos oikein muistan.

Viitasaari painottaa, että nyt hallituksessa ollut kaavaesitys on kokonaisuudessaan hänen oma ehdotuksensa.

– Eikä tässä tiistain kokouksessa ollut läsnä tuulivoimayhtiön edustajia ollenkaan.