Saksan liittokansleri Friedrich Merz vierailee keskiviikkona ensimmäistä kertaa liittokanslerina Kiinassa. Kiina on Saksan suurin kauppakumppani ja samalla suurin kilpailija korkean teknologian alalla.
Merz aloitti vierailunsa tapaamalla Kiinan pääministerin Li Qiangin. Hän sanoi, että Saksa haluaa syventää taloudellista yhteistyötä Kiinan kanssa, mutta yhteistyön pitää olla reilua.
Lin mukaan Kiina odottaa innolla syvemmän ja käytännöllisemmän yhteistyön edistämistä Saksan kanssa. Kiina on halukas vahvistamaan vuoropuhelua, viestintää ja keskinäistä luottamusta Li sanoi.
Merzin on määrä neuvotella ja illallistaa Kiinan presidentti Xi Jinpingin kanssa myöhemmin keskiviikkona. Torstaina Merz vierailee Pekingin kielletyssä kaupungissa ja Mercedes-tehtaalla. Sitten hän matkustaa Hangzhouun ja vierailee robotiikkaryhmä Unitreessa ja Siemens Energyssä.
Merzin seurueessa on Saksan liike-elämän johtajia, mukaan lukien autojättien Volkswagenin, BMW:n ja Mercedeksen johtajia
Saksa ja Kiina tiivistävät taloussuhteitaan, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aiheuttanut maailmanlaajuista kaaosta tuontitulleillaan ja arvaamattomilla ulkopoliittisilla liikkeillään.
Ranskan, Britannian ja Kanadan johtajat ovat vierailleet viime viikkoina Kiinassa. Trumpin on määrä matkustaa sinne 31. maaliskuuta.
Lähde: Reuters,, AFP