Turkulainen parturi-kampaaja Anni-Jenni ”Ninni” Heikell tietää, miltä tuntuu, kun rahaa ei ole ylimääräiseen. Siksi hän päätti tehdä jotain.
Kahden lapsen yksinhuoltaja tarjosi Tiktok-videolla kampaamokäynnin nuorelle, jolla ei ole varaa käydä leikkauttamassa tai värjäämässä hiuksiaan.
Vastauksia tuli 400.
– Yhteydenottojen määrä tuntuu surulliselta. Nuoret kertoivat koskettavia tarinoita perhetilanteistaan, ja monessa tarinassa toistui yksinhuoltajuus, kertoo Heikell.
Ajatuksen ilmaiseen käyntiin hän sai vanhojen tanssien somekeskustelusta. Siinä nostettiin esiin, kuinka toisilla menee tuhansia euroja juhliin, kun taas toisilla ei ole varaa osallistua ollenkaan.
– Tuntui aika hurjalta, kun viestejä vain tuli ja tuli. Itku silmässä mietin, miten näistä pystyy päättämään, Heikell sanoo videonsa vastaanotosta.
Parturi-kampaaja Anni-Jenni Heikell kertoo yllättyneensä, miten monelle kampaamopalveluiden käyttäminen ei ole mitenkään itsestäänselvyys taloudellisista syistä.
Raha puhuttaa nuoria
Ensimmäisenä Anni-Jenni Heikellin tuoliin istahtaa turkulainen Laura Helle.
19-vuotias Helle käy lukiota viimeistä vuotta ja työskentelee opiskelun ohessa ravintola-alalla. Palkka menee vuokraan ja laskuihin.
– Ninni teki tosi kiltisti, kun mahdollisti elämäni ensimmäisen kampaamossa tehtävän hiusten värjäyksen. Aiemmin hiusten värjäyksessä ovat auttaneet äiti ja kaverit, Helle kertoo.
Raha on opiskelijoiden keskuudessa arkipäivän puheenaihe. Hellen kaveripiirissä taloudellisia haasteita käsitellään avoimesti.
– Sähkö- ja vesilaskuista jutellaan paljon, lisäksi jaamme vinkkejä ruokakulujen pienentämiseksi.
Taloudellinen tuki kaveripiirissä on vastavuoroista. Jos jollain on kuukauden aikana hieman enemmän rahaa, hän voi tarjota muille. Seuraavassa kuussa roolit voivat vaihtua.
Ilmaisuus saa jatkoa
Anni-Jenni Heikell on valinnut nyt tulleiden viestien joukosta neljä nuorta ensimmäiseen käyntiin ja aikoo jatkossa ottaa asiakkaakseen nuoren kerran kuussa.
– Nuorten toiveet ovat vaatimattomia. Vähimmillään he haluavat hiusten leikkauksen, mutta monet toivovat myös värjäysvirheiden korjaamista tai ammattilaisen tekemää väriä ensimmäistä kertaa, Heikell täsmentää.
Hanke antaa kampaajalle paljon.
– Huomaa, kuinka pienellä pystyy iloa tuottamaan sitä tarvitseville, Anni-Jenni Heikell sanoo.
Heikell on saanut hiusalan yrityksen sponsoroimaan värjäyksessä käytettyjä aineita. Hän haastaa myös muita alalla toimivia miettimään, miten voisi auttaa vähävaraisia nuoria.
Hyväntekeväisyys ei ole turkulaiselle uutta. Hän oli mukana Suomen 100-vuotisjuhlavuonna Juhlatukka 100 -kampanjassa, jossa lotat ja veteraanit saivat ilmaisen hiustenleikkuun.