Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut nuoren sakkoihin lasta seksuaalisesti esittävän kuvan hallussapidosta ja levittämisestä nuorena henkilönä.
Teot tapahtuivat Keski-Suomessa keväällä 2024. Poika oli tuolloin 16-vuotias.
Tuomion mukaan pojalla oli hallussaan lasta seksuaalisesti esittävä kuva. Poika sai sen kännykkäänsä Snapchat-sovelluksen välityksellä. Kuvassa 14-vuotias on ylävartalo paljaana.
Uhri oli lähettänyt kuvan Snapchatissä erehdyksessä väärälle vastaanottajalle. Uhrin mukaan koulussa oli yleisesti levinnyt tieto, että hänestä on olemassa kyseinen otos.
Tuomiossa todetaan, että poika oli näyttänyt kuvaa koulussa puhelimensa näytöltä ensin kolmelle henkilölle ja sitten luokalle, jossa oppitunnilla oli uhrin luokka.
Todisteena oikeudessa oli valvontakameratallenteita koululta.
Uhrille kärsimyskorvauksia
Poika kiisti syytteet. Hän sanoi, ettei ollut tietoinen siitä, ketä kuva esittää, eikä siitä, että kuvassa oli lapsi.
Tuomittu kuitenkin myönsi näyttäneensä kuvaa syytteessä kuvatulla tavalla.
Käräjäoikeus piti valvontakameratallenteiden perusteella selvänä, että nuori tiesi, ketä kuva esitti. Oikeus perusteli asiaa muun muassa pojan ja kolmen koulukaverin reaktiolla, kun poika näytti kuvaa kavereille.
Käräjäoikeus tuomitsi pojalle 30 päiväsakkoa, josta kertyy hänen tuloillaan maksettavaa 180 euroa. Lisäksi hänen on maksettava uhrille tuhat euroa korvauksena henkisestä kärsimyksestä ja noin 2 300 euroa oikeudenkäyntikuluja.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen eli siitä voi valittaa hovioikeuteen.
Kuvien jakaminen kasvanut räjähdysmäisesti
Keski-Suomessa koulupoliisina työskentelevä rikosylikonstaapeli Riitta Korhonen Sisä-Suomen poliisista toteaa, etteivät tällaiset tapaukset ole enää harvinaisia.
Korhosen mukaan kaikki eivät tiedosta, että yli 15-vuotias voidaan tuomita laittomien kuvien hallussapidosta ja levittämisestä ja alle 15-vuotiaskin on vahingonkorvausvelvollinen.
– Nuoret on paljon somessa ja tämä on räjähdysmäisesti lisääntynyt. Lasta seksuaalisesti esittäviä kuvia pyydetään ja saadaan. Niitä näytetään toisille ja jaetaan ymmärtämättä, että kyse on vakavasta rikoksesta, Korhonen sanoo.
Korhonen kuvailee, että nuorten suosimissa somekanavissa liikkuu erilaista kuvia ja niitä levitettään paljon enemmän kuin mitä koskaan tulee aikuisten tietoon.