Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut kolme alaikäistä henkilöä tällä viikolla epäiltynä Turun Mäntymäessä viime viikolla tapahtuneesta puukotuksesta. Puukotuksen uhriksi joutui alaikäinen henkilö.
Epäiltyjen vangitsemisen vahvistaa tutkinnanjohtaja Tuomas Järvenpää Lounais-Suomen poliisista. Poliisin mukaan kaksi epäillyistä vangittiin maanantaina ja yksi tänään keskiviikkona.
Heitä kaikkia epäillään tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä, Järvenpää sanoo. Hän ei kommentoi tutkintaa tai epäiltyjen taustaa tässä vaiheessa enempää.
Puukotuksesta tuomittua ei vangittu
Keskiviikkona Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa järjestettiin vain yksi vangitsemisistunto. Tapon yrityksestä epäiltynä vangittiin 17-vuotias henkilö, joka tuomittiin aiemmin helmikuussa tapon yrityksestä yli kahden vuoden vankeuteen Satakunnan käräjäoikeudessa.
Tuomio liittyi Raumalla viime elokuussa tapahtuneeseen puukotukseen. Tuomittu oli puukottanut hänelle entuudestaan tuntematonta ihmistä ravintolan edustalla. Uhri sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.
– Vaikka teko on jäänyt yritykseksi, tämä on johtunut pääasiassa siitä, että asianomistaja on saanut nopeasti apua ja kiireellistä sairaalahoitoa, oikeus perusteli tuomiota tapon yrityksestä.
Syytteen mukaan hän oli myös yrittänyt puukottaa toista ihmistä. Syyte törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä lieveni näytön puutteessa laittomaksi uhkaukseksi. Hänet tuomittiin myös huumausaineen käyttörikoksesta nuorena henkilönä.
Nuori mies tuomittiin kahdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Häntä ei kuitenkaan vangittu, kun oikeus otti huomioon hänen ikänsä ja rikoksen olosuhteet. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Tutkinnanjohtaja Järvenpää ei kommentoi, liittyykö kyseinen Rauman puukotuksesta tuomittu henkilö Turun Mäntymäen puukotukseen.
Poliisi: kaikilla väkivaltarikoshistoriaa
Poliisi tiedotti keskiviikkopäivällä tutkinnan etenemisestä.
Poliisin mukaan puukotettu nuori loukkaantui teossa vakavasti, mutta hän ei ole hengenvaarassa. Epäilty puukotus tapahtui Turun Kunnallissairaalantiellä.
Poliisi otti samana iltana kiinni kaksi epäiltyä ja myöhemmin otettiin kiinni kolmas epäilty. Kaikilla epäillyillä nuorilla on poliisin mukaan taustallaan väkivaltahistoriaa.
− Poliisin alustavan käsityksen mukaan kyse ei ole sattumanvaraisesta teosta, vaan osalliset ovat olleet keskenään yhteydessä aiemmin, Tuomas Järvenpää sanoo tiedotteessa.
Juttua päivitetty klo 15:18 Poliisi tiedotti tutkinnan etenemisestä.