Google on ostanut maa-alueen Vaalasta mahdollista datakeskusta varten

Alue on laaja ja sijoittuu noin kuuden kilometrin päähän kuntakeskuksesta Fingridin Nuojuan sähköaseman lähettyville.

Kartta, jossa osoitetaan Googlen hankkima maa-alue Vaalasta.
Ostettu alue sijoittuu noin kuuden kilometrin päähän Vaalan keskustasta. Kuva: Hanna Juopperi / Yle, MapCreator, OpenStreetMap

Google on ostanut laajan maa‑alueen Vaalan kunnasta mahdollisen datakeskuksen rakentamista varten.

Myyjinä ovat yksityiset maanomistajat, United Bankers ja Vaalan kunta. Koko alue on 900 hehtaaria ja asemakaavan laadinta on alkanut noin 380 hehtaarin alueelle.

Vaalan kunnanjohtaja Minna Kärkkäisen mukaan hanketta on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä Googlen kanssa.

– Mahdollinen datakeskusalue voisi olla merkittävä sekä kunnan että koko alueen taloudelle, tuoden runsaasti työpaikkoja Vaalaan jo rakennusvaiheessa ja myöhemmin pysyvää työllisyyttä, kertoo Kärkkäinen.

Alueen kaavoitusprosessissa kestää kunnanjohtajan mukaan noin vuosi, mikä on varsin nopea aikataulu.

– Kaavoitusprosessin jälkeen odotamme Googlen investointipäätöstä, kertoo Kärkkäinen.

Ostettu paikka sijoittuu noin kuuden kilometrin päähän Vaalan keskustasta Nuojua-Järvikylän alueella.

Yleiskaava-alueelle suunnitellaan datakeskuksia ja muuta niihin liittyvää toimintaa. Yleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa myös muuta maankäyttöä, erityisesti yritys- ja elinkeinotoimintaa.

Googlella on suunnitteilla datakeskushankkeita myös Muhokselle ja Kajaaniin.