Wilma Murto voi nyt paremmin kuin aikoihin – puhuu Ylelle jo mitali­tavoitteesta

Wilma Murron urheiluarkeen palasi vaikeiden vuosien jälkeen ilo. SM-halleissa pitkästä aikaa kisaava seivästähti viettää juhlavuottaan.

Wilma Murto Tokion MM-kisoissa 2025.
Wilma Murto kilpaili Tokion MM-kisoissa. Nyt Murron urheiluarki on taas täynnä iloa. Kuva: Getty Images

Yleisurheilun SM-hallit viikonloppuna Yle Areenassa ja TV2:ssa.

Wilma Murto voi jälleen hyvin.

27-vuotiaan seiväshyppääjän puheesta huokuu, että hän on oma sympaattinen itsensä.

– Kun on ollut ihmisten kanssa erilaisissa yhteyksissä, sen kuulee myös ulkopuolelta, että kaikki asiat ovat hyvin. Voin hyvin, Murto sanoo Ylelle.

Parin viime vuoden aikana fyysisten ja henkisten ongelmien kanssa kamppaillut Murto kilpaili viime viikolla hallikauden avauksessaan Ranskassa. Tulos 460 oli lupauksia herättävä.

Suomen seivästähti iloitsi SUL:n tiedotteessa, että ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen kaikki asiat ovat hyvin. Jotain Murron hyvinvoinnista kertoo se, että hän uskaltaa lausua kovia tavoitteita ääneen.

Kesät 2024 ja 2025 olivat erittäin vaikeita, eikä hänellä ollut terveystilanteensa takia realistista saumaa hypätä olympiamitalista.

– Ensi kesää kohden on paljon kirkkaampi näkymä kuin useampaan vuoteen on ollut. Hallikisat vahvistavat sitä ajatusta, että teen oikeita asioita ja menen oikeaan suuntaan.

Murto viittaa yleisurheilun EM-kilpailuihin, jotka järjestetään Birminghamissa Isossa-Britanniassa elokuussa.

– Mitalitason tavoitetta pystyy ihan uskottavasti rakentelemaan.

Wilma Murto Tokion MM-kisoissa 2021.
Murto on jo pohtinut mitalitavoitetta Birminghamin EM-kisoihin. Kuva on Tokion MM-kisoista 2021. Kuva: Getty Images

Katie Moon tukena

Murrolle Ranskan kisa oli monella tavoin virkistävä kokemus. Hän tapasi useita vanhoja tuttujaan.

– Samanlaisen kokemuksen sain Tokion MM-kisoissa. Voisi helposti ajatella, että tuollaiseen kilpailuun meneminen toisi ympäristönä lisähaasteen. Lajimme erityispiirre on kuitenkin sellainen, että on tuettu ja kannustettu olo.

Murto sanoo, että kansainvälisistä nimistä tärkeitä tukijoita vaikeina aikoina ovat olleet muun muassa Uuden-Seelannin Olivia McTaggart sekä moninkertainen arvokisavoittaja Katie Moon.

– Vaikka en ole kilpaillut, olen ollut Katien kanssa yhteyksissä. Olemme viestitelleet ja soitelleet. Siellä on ollut jatkuva tuki takana.

Murto on ollut paljon tekemisissä myös brittivalmentaja Scott Simpsonin kanssa. Simpson valmentaa uusiseelantilaisia sekä britti Molly Cauderya.

– He ovat olleet tärkeitä ystäviä kentiltä, Murto kiittelee.

Itse kisahypyt tuottivat urheilijalle positiivista dataa. Paikan päällä Ranskassa Murron suorituksia oli seuraamassa hiljattain tämän valmennustiimiin liittynyt Tommi Holttinen.

– 460 on ihan uskottava kauden avaus. Olen hypännyt joskus korkeammalta ja varmasti teknisesti paremmin. Hyppääminen on vielä semmoista rouheaa, mutta kollegat ymmärtävät, mistä kontekstista tähän on tultu, Murto sanoo.

Naisten seiväshypyn kolme parasta.
Olympiavoittaja ja kolminkertainen maailmanmestari Katie Moon (keskellä) on ollut Wilma Murron tukena. Kuva: All Over Press

Pitkästä aikaa SM-halleissa

Murto kilpailee lauantaina Espoon SM-halleissa. Kolminkertaista arvokisamitalistia ei ole nähty aikoihin sisäratojen SM-kisoissa.

Vauhdinottoradan päässä hän oli viimeksi viisi vuotta sitten Jyväskylässä, mutta jäi silloin ilman tulosta. Helmikuussa 2020 Tampereella hän taivutti hallimestariksi tuloksella 460.

Murto naurahtaa, ettei muista, miten hän on SM-halleissa hypännyt.

– Aloin miettiä, että sinä tiedät varmaan paremmin SM-hallihistoriani. Monta kertaa on ollut varmaan niin, että on ollut jotain vammaa tai sitten on ollut kansainvälisiä kisoja, jotka ovat menneet SM-hallien edelle. On kiva päästä pitkästä aikaa hyppäämään SM-halleissa.

Murrolla on SM-halleissa panosta, sillä hän kamppailee pääsystä Puolan Toruńissa järjestettäviin MM-halleihin. Naisten seiväshyppyyn otetaan vain 12 urheilijaa.

Hän on tällä hetkellä rankingissa ensimmäisillä varasijoilla. Kyseisessä rankingissa katsotaan yhtä parasta tulosta tältä kaudelta.

MM-hallien suora tulosraja on 470, jonka ylitystä Murto kokeili Ranskassa kolmesti. Murron paras tulos SM-halleissa on 460, mutta MM-kisapaikkaan vaaditaan parempaa.

– En koe siitä painetta, vaan olen tosi iloinen, että olen pystynyt nyt kilpailemaan. Ensimmäisessä kisassa pankki ei vielä tyhjentynyt, vaan vielä jäi annettavaa.

Wilma Murto kesällä 2016 Paavo Nurmen kisoissa.
Wilma Murto Paavo Nurmen kisoissa 2016. Samana vuonna hän teki nuorten ME:n 471 sekä kilpaili ensimmäisissä olympialaisissaan. Kuva: Jarno Kuusinen / All Over Press

Kymmenen vuotta ammattilaisena

Murto lisää, että SM-hallien riman korotukset palvelevat MM-tavoitetta.

– Veikkaan, ettei MM-paikkaan vaadita suoraa rajaa. Sellainen 465 tai 466 voi varmistaa sen, Murto arvioi.

Tammikuun viimeisenä päivänä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta Murron nuorten ME-suorituksesta 471. Se on edelleen voimassa.

Murto sanoo hämmentyneensä kyseisenä vuosipäivänä.

– Äiti laittoi viestiä, että onnea kymmenvuotisesta urasta. Artistit saattavat viettää kymmenvuotisjuhlakiertueita, niin ajattelin, pitääköhän keksiä itsekin merkkipäiväksi jotain.

– Tuntuu juhlavalta, että ammattilaisuutta on jo kymmenen vuotta takana.

Korjaus 28.2.2026 klo 13.00: Vaihdettu kuva, jossa esiintyy Katie Moon. Aiemmin kuvassa ei ollut Katie Moonia, vaikka näin kuvatekstissä kerrottiin.