Poliisi pysäytti piikkimatolla poliisia karkuun lähteneen kuljettajan Varkaudessa. Pako tapahtui lauantaina iltapäivällä kello kahden aikaan.
Poliisi huomasi Viitostiellä huomattavaa ylinopeutta ajaneen kuljettajan Juvalla Halla-Ahon kohdalla. Pohjoista päin ajanut kuljettaja ajoi harmaata farmarimallista autoa.
Poliisipartio kääntyi auton perään, jolloin kuljettaja kiihdytti huomattavasti auton nopeutta. Pakenemisen aikana auton nopeus oli lähes koko ajan noin 150–200 kilometriä tunnissa.
Kuljettaja teki paon aikana useita vaarallisia ohituksia. Ohituksien aikana tapahtui useita vaaratilanteita, kun useat vastaantulijat joutuivat väistämään autoa.
Kuljettajan pako päättyi Varkaudessa Kuvansin liittymän lähettyvillä poliisipartion virittämään piikkimattoon. Auton kuljettaja ei loukkaantunut tilanteessa.
Kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Poliisi pyytää vaaratilanteeseen joutuneita ottamaan yhteyttä, jotta mahdolliset rikosasian asianomistajat saadaan selvitettyä.