Hämeenkyrö lopettaa kunnallisen perhepäivähoidon ensi kesänä, sivistyslautakunnan vastakkaisesta kannasta huolimatta.
Sivistyslautakunta päätti yllättäen 18. helmikuuta esittää, että perhepäivähoito säilytetään kunnan tuottamana palveluna ja että sille varataan määräraha muutostalousarvioon.
Kunnanhallitus käytti kuitenkin asiassa otto-oikeuttaan ja päätti viedä lakkautuspäätöstä eteenpäin. Asia oli esillä kunnanhallituksessa maanantaina 2. maaliskuuta.
Lakkautuksella tavoitellaan 135 000 euron säästöjä vuodessa.
Perhepäivähoitajat siirtyvät päiväkoteihin
Suunnitelmana on, että kunnallinen perhepäivähoito päättyy Hämeenkyrössä 1. elokuuta alkaen.
Kolme perhepäivähoitajaa siirtyy työskentelemään kunnan päiväkoteihin, ja tällä hetkellä perhepäivähoidossa olevat lapset sijoitetaan päiväkotiryhmiin.
Päätöstä perustellaan kunnan tiukalla taloustilanteella ja lasten määrän vähenemisellä. Hämeenkyrössä syntyvien lasten määrä on pudonnut kymmenessä vuodessa noin 140 lapsesta alle sataan.
Viime vuonna Hämeenkyrössä syntyi vain 63 lasta.