Jyväskylän keskustassa on jatkossa nykyistä enemmän julkisia wc-tiloja.
Kaupunki on solminut Osuuskauppa Keskimaan kanssa yhteistyösopimuksen, jolla ydinkeskustassa sijaitsevan kauppakeskus Sokkarin wc-tiloista tulee julkisia vessoja.
Tilat ovat olleet tähän asti kauppakeskuksen asiakkaita varten.
Sopimuksen myötä julkisiksi muuttuvia vessatiloja on kahdessa kauppakeskuksen kerroksessa. Vessoja voivat käyttää kerrosten aukiollessa kaikki.
Jyväskylän kaupungin katupäällikkö Tuula Smolander kertoo, että vessasopimuksessa on kyse vuoden mittaisesta kokeilusta, joka alkoi maaliskuun alussa.
Kaupunki maksaa ”vessakumppanuudesta” Keskimaalle 25000 euroa. Summalla katetaan muun muassa siivouskuluja.
Smolanderin mukaan sopimuksen taustalla on vuosia jatkunut asiakas- ja asukaspalaute.
Ihmiset ovat toivoneet nykyistä parempaa vessatarjontaa kaupungin keskustaan, niin ettei wc-tiloihin päästäkseen tarvitse olla ravintolan asiakas tai tietyn palvelun käyttäjä.
– Wc-tiloista tulee merkittäviä siivous- ja ilkivaltakuluja. Toivottavasti sopimus auttaa myös siinä, että nämä kauppakeskuksen vessat säilyvät jatkossakin maksuttomina.
Smolander ei ole kuullut vastaavista sopimuksista muista kaupungeista.
– Tämä saattaa olla ihan meidän oma innovaatio.
Vessoja poistettu katukuvasta
Jyväskylän keskustassa ja keskustan tuntumassa kaikille avoimia julkisia vessoja on nykyään myös Lutakon satamassa ja Lounaispuistossa.
Sataman vessakonttiin pääsee satamakahvilan aukioloaikoina ja Lounaispuiston vessa on käytössä toukokuusta lokakuuhun.
Kirkkopuistossa on aiemmin ollut pisuaari ja Asema-aukiolla yleinen wc, mutta ne on poistettu käytöstä.
Julkisiin vessoihin kohdistuu usein ilkivaltaa ja tiloissa saatetaan käyttää huumeita ja päihteitä.
– Asema-aukion vessaa yritettiin jopa polttaa useamman kuin yhden kerran. Myös vessan oven maksuautomaatti rikottiin toistuvasti, Smolander muistelee.
Kauppakeskuksessa on valvontaa ja vartijat, minkä toivotaan suitsivan vessojen ilkivaltaa ja sotkemista.
Jyväskylässä yleisten vessojen kustannukset kaupungille saattavat olla vuosittain satojatuhansia euroja. Summa koostuu vesi- ja jätevesikuluista sekä maksuista, joita kertyy siivouksesta ja korjauksista.
Kauppakeskusvessojen lisäksi Jyväskylän vessapulaan on luvassa lähitulevaisuudessa muutakin helpotusta.
Kirkkopuistoon valmistuu tulevan kesän aikana uusi yleinen wc-tila. Myös toriksi uudistuvalle Asema-aukiolle sijoitetaan vuonna 2028 julkinen vessa.
Julkisen vessan sijoittaminen kaupungin keskustaan on ole Smolanderin mukaan yksinkertaista.
– Vessaa ei voi esimerkiksi kenenkään ikkunan eteen laittaa.