Onni Laakolin, 29, keho ei vastaa hänen identiteettiään. Hän on vastikään saanut diagnoosin transsukupuolisuudesta.
– Kun keho ei vastaa omaa identiteettiä, vaaditaan hoitoihin psykiatrian alla oleva lausunto. Se tuntuu tosi väärältä, hän sanoo.
Transsukupuolisuus on Suomessa psykiatristen diagnoosien alla, ja transpotilaiden diagnoosiprosessit tehdään psykiatrian alaisilla poliklinikoilla.
Maailman terveysjärjestö WHO on vuonna 2022 voimaan astuneessa ICD-11-tautiluokituksessa poistanut transsukupuolisuuden psykiatristen diagnoosien listalta. Uudessa luokituksessa hoidetaan sukupuoliristiriitaa (gender incongruence) seksuaaliterveyden alla.
Suomessa ICD-11 on tulossa käyttöön vasta vuonna 2029, eli transpotilaita hoidetaan meillä edelleen psykiatrialla. Sateenkaarijärjestöt ovat kritisoineet tätä ja katsoneet psykiatrisen luokittelun leimaavaksi.
Seksuaalivähemmistöihin liittyvä sairausleima sai kyytiä 45 vuotta sitten, kun homous poistettiin Suomessa psykiatristen sairauksien listalta.
Joskus ihmettelen, miten voin olla hengissä vielä kahdeksankymppisenä.
Olli Stålström
Tuhat tuntia eheytyshoitoa
81-vuotiaalla Olli Stålströmillä on omakohtaista kokemusta siitä, miltä tuntuu kantaa homouden sairausleimaa.
– Joskus ihmettelen, miten voin olla hengissä vielä kahdeksankymppisenä, hän sanoo.
Stålström on saanut aikanaan lähes tuhat tuntia eheytyshoitoa eli seksuaalisen suuntautumisen muuttamiseen tähtäävää psykoterapiaa. Se ei muuttanut häntä heteroksi.
Historiantutkija Mia Pohtola kertoo Ylen Elävä historia -podcastissa, että homouden sairausleima vahvistui toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1952 Yhdysvaltain psykiatriyhdistys julkaisi ensimmäisen ohjeistuksensa psykiatrisista diagnooseista.
Homous oli yksi uusista diagnooseista, mutta se tunnettiin psykiatriassa jo paljon aiemmin niin Yhdysvalloissa, Suomessa kuin psykiatrian mekassa Saksassa.
Ennen sairausluokittelua homoutta pidettiin syntinä ja rikoksena.
– Kun siitä tuli myös sairaus, saatettiin argumentoida, ettei homous ole ihmisen oma vika, Pohtola kertoo.
Kaikki psykologian ja psykiatrian ammattilaiset eivät olleet samaa mieltä homouden sairausluokituksesta. Jo psykoanalyysin isä Sigmund Freud piti 1900-luvun alkupuolella homoutta poikkeavuutena, ei niinkään sairautena, kertoo Psychology Today -lehti. Suomessa ajateltiin samankaltaisesti kuin Freud, sanoo historiantutkija Katariina Parhi.
Psykologi Evelyn Hooker taas teki 1950-luvulla tutkimusta homoista. Hooker todisti omassa tutkimuksessaan, ettei hyvinvoivien ja toimintakykyisten homojen ja vastaavien heteroiden välillä ollut merkittävää eroa.
Homoseksuaalisuutta yritettiin hoitaa Suomessa lähinnä psykoterapian keinoin. Pohtolan mukaan kovin moni psykiatri ei halunnut hoitaa homoja, koska heitä oli vaikea parantaa.
Homous poistuu tautiluokituksesta
1960- ja 1970-luvulla Yhdysvaltain kaduilla marssittiin rasismia vastaan ja naisten oikeuksien puolesta. Myös seksuaalivähemmistöjen asemaa yhteiskunnassa haluttiin parantaa, Pohtola kertoo. Painetta kohdistettiin Yhdysvaltain psykiatriyhdistykseen.
– Jos homous on sairaus, ihmisellä ei ole mitään toimivaltaa yhteiskunnassa, Pohtola kuvailee 1970-luvun homoaktivistien ajattelua.
Olli Stålström kasvoi omien sanojensa mukaan fanaattisen herätysliikkeen piirissä. Hänelle opetettiin sekä kotona että kirkossa, että homous on häiriö.
Silloin tajusin, kuinka syvästi minua oli aivopesty.
Olli Stålström
Niinpä Stålström hakeutui psykoanalyyttiseen terapiaan eheytyäkseen eli muuttuakseen heteroseksuaaliksi.
Kun Yhdysvaltain psykiatriyhdistys vuonna 1973 poisti homouden tautiluokituksesta, Stålström kuvailee loikanneensa suoraan psykologin sohvalta kadulle mieltään osoittamaan.
– Silloin tajusin, kuinka syvästi minua oli aivopesty. Olin ihan hurjana psykoanalyytikkoja kohtaan. Olin suorastaan vihainen, että olette minuakin hämänneet tässä monta vuotta, Stålström kuvaa reaktiotaan tautiluokituksen muuttumiseen.
Hän liittyi vasta perustettuun Seta ry:hyn ja alkoi kampanjoida omien sanojensa mukaan apinan raivolla homoseksuaalisuuden sairausleiman poistamiseksi Suomesta.
Aktivistit ja yhdistykset painostivat päättäjiä ahkerasti. Lopulta homous poistettiin Suomessa tautiluokituksesta vuonna 1981.
Hoito psykiatrisessa sairaalassa
Transsukupuoliset on psykiatrian historiassa luokiteltu osittain samaan luokkaan homoseksuaalien kanssa. Seksuaalisuudeltaan ja sukupuoleltaan normeista poikkeavat henkilöt niputettiin helposti yhteen, sanoo Mia Pohtola.
Transseksuaalisuus tunnistettiin kyllä Suomessa jo 1950-luvulla, tuolloin transvestitismus-diagnoosin alla, Katariina Parhi kertoo.
Homoseksuaalisuutta diagnosoitiin psykiatrisessa sairaalassa samaan tapaan kuin transvestitismus-diagnoosia, mutta kumpikaan ei Parhin mukaan itsessään ollut syy jäädä sairaalaan pidemmäksi aikaa.
Transpotilaille tehtiin mielenterveyden arviointia Helsingissä Lapinlahden sairaalassa ja somaattisia tutkimuksia tehtiin myös muualla kuin psykiatrialla.
– Ei sen takia sinne sairaalaan joutunut, että oli tällainen identiteetti. Siihen liittyi ennen kaikkea halu päästä leikkaukseen ja suuret sisäiset ristiriidat, joita sitten pyrittiin ratkomaan Lapinlahdessa, Parhi kertoo.
Transsukupuolisten oli vaikea saada hoitoja. Parhin mukaan leikkaushoidoille ei ollut yhtenäisiä kriteerejä, ja psykiatrit epäilivät omaa osaamistaan.
Puolentoista vuoden odotus
Onni Laakoli hakeutui alun perin oman terveysaseman kautta transhoitoihin elokuussa 2024 ja sai diagnoosin transsukupuolisuudesta joulukuussa 2025.
Laakolista tuntuu absurdilta, että diagnoosin saaminen oli yli puolentoista vuoden prosessi, ja että transhenkilön pitää todistella omaa identiteettiään tutkimuksissa.
Hän kokee olleensa onnekas, kun diagnoosin saaminen kesti hänen kohdallaan vain puolitoista vuotta.
– On vaikea nähdä pitkälle tulevaisuuteen, ennen kuin olen sinut oman kehoni kanssa. Tämä asia pyörii päässä ja vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, Laakoli sanoo.
Vaikka Laakoli on saanut diagnoosin, hän joutuu edelleen odottamaan hormonihoitoihin ja sukuelinkirurgiaan pääsemistä. Transpoliklinikat eivät tarjoa hoitoja, vaan ne tekevät erilliset lähetteet hormonipoliklinikalle ja kirurgialle.
Ei pelkästään synkkä menneisyys
Tutkija Katariina Parhin aineistoissa on noussut esiin, että sairausluokituksesta huolimatta homoseksuaalit ja transsukupuoliset ovat voineet elää hyvää elämää.
– Kirjeissä kiitetään lämpimästi lääkäreitä. Olen aivan vakuuttunut siitä, että siellä on ollut hyvää vuorovaikutusta ja ymmärtämistä ja elämäntilanteessa tukemista.
Parhi muistuttaa, että menneisyys ei ole pelkästään synkkää. Kaikki eivät ole kokeneet stigmaa samalla tavalla, vaan homoilla ja transihmisillä on riittänyt merkityksellisiä ihmissuhteita.
Myös eheytyshoitoja 70-luvulla kokenut Olli Stålström on löytänyt rakkauden. Hän on asunut yhdessä miehensä kanssa jo kymmenen vuotta.