Onko tässä mies yhdistetyn jättimenestyksen takana? Olympiasankari Eero Hirvoselta kehuja

Kaksi olympiamitalia Milano-Cortinassa saavuttanut Eero Hirvonen kehuu, miten Christoph Eugen pystyy rauhoittamaan

Kuvakombo Ilkka Herolasta, Christoph Eugenista sekä Eero Hirvosesta.
Christoph Eugen (keskellä) haluaisi jatkaa Suomen yhdistetyn joukkueessa. Yhdistetyn joukkue saavutti olympialaisista kolme mitalia Ilkka Herolan ja Eero Hirvosen jodholla. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva, Yle

Suomen yhdistetyn maajoukkue tarjosi todellisen yllätyksen olympialaisissa, kun Eero Hirvonen ja Ilkka Herola saavuttivat yhteensä kolme olympiamitalia.

Erityisesti Suomen mitalitilin avanneen Eero Hirvosen mitali oli yllättävä. 30-vuotias Hirvonen oli ollut maailmancupissa kaukana kolmen parhaan joukosta ja yltänyt kauden aikana ainoastaan kahdesti kymmenen parhaan joukkoon.

Moni toimittaja yllättyikin, kun Eero Hirvonen ilmoitti ennen ensimmäistä henkilökohtaista kilpailua taistelevansa jopa mitalista, jos kaikki onnistuu.

– Sanoin ennen ensimmäistä henkilökohtaista kilpailua, että jos kaikki menee nappiin, niin voin taistella mitalista. Siinähän oli toimittajat vähän silleen, että…, Hirvonen sanoo ja vääntelee kasvojaan.

Hirvonen kuitenkin tiesi hiihtovauhtinsa ja oman tilanteensa. Moni kilpailu oli mennyt pilalle muun muassa sairastelun tai suksien takia.

– Tiesin, että jos hyppään hyvin, pystyn mitalista taistelemaan, sillä hiihtokin oli hyvällä mallilla. Tietenkin niin kauan, kun mitalia ei tule, niin sehän on täysin sellaista puhetta ulospäin, vaikka itse tietääkin. Tärkeintä oli, että tiesin asian itse.

Ilkka Herola ja Eero Herola saavuttivat Suomelle olympiahopeaa.

Itävaltalainen menestyksen taustalla

Yksi tekijä Hirvosen menestyksen taustalla on itävaltalainen Christoph Eugen, joka tuli maajoukkueen apuvalmentajaksi viime kesänä. Hän toimi Itävallan yhdistetyn maajoukkueen päävalmentajana vuosina 2012–2023, jolloin maa voitti lukuisia arvokisamitaleja.

Hirvonen sanoo pitävänsä Eugenin valmennustyylistä ja mentaliteetista, jolla hän tekee töitä ja suhtautuu asioihin.

– Ei ole sitä, että ”kun teet tällä tavalla, niin homma toimii”, Hirvonen sanoo.

Vaikka Hirvonen oli tehnyt joitakin asioita hyvin jo ennen olympialaisia, hänellä oli tunne, ettei ”ihan lähde”. Itävaltalaisen tapa toimia kuitenkin rauhoitti.

– Hänen ajatusmaailmansa ja miten hän tekee, tuo urheilijalle luottoa.

Eero Hirvonen esittelee olympiapronssiaan.
Eero Hirvosella oli olympialaisissa syytä hymyyn pronssisen mitalin jälkeen. Kuva: NurPhoto / Getty Images

Hirvonen on ollut kisojen välissä lähes päivittäin Eugenin valmennuksessa Lahdessa, mikä on ollut arkea helpottava tekijä. Myös stressi ja kuorma on vähentynyt, kun ei ole tarvinnut ajaa jatkuvasti autolla harjoitellakseen parhaissa olosuhteissa.

– Vaikka se konkretisoitui ehkä vasta olympialaisissa, niin se jousto henkisellä puolella on ollut toiseksi suurin asia, Hirvonen sanoo.

Hirvonen ei saa aina parasta irti

Kun Eugenilta kysyy tärkeimmästä asiasta Hirvosta valmentaessa, hän nostaa ensimmäisenä esiin Hirvosen herkkyyden. Hän tarkoittaa, että suomalainen tarvitsee kärsivällisyyttä ja luottamusta itseensä.

Eugen nimittäin kehuu Hirvosen hypänneen hyvin niin kesän kuin talven aikana.

– Kun kilpailu lähestyy, hän jännittyy ja ehkä keskittyykin liikaa. Silloin hän ei aina onnistu saamaan parhaita hyppyjään.

Eero Hirvonen hyppää Kulmin lentomäessä.
Eero Hirvonen on saanut uutta näkökulmaa hyppäämiseensä itävaltalaisvalmentajalta. Hirvonen liiteli tähän tapaan Kulmin lentomäessä. Kuva: Erwin Scheriau/AFP/Lehtikuva

Ennen olympialaisia Hirvonen kuitenkin onnistui todella hyvin valmistautumisleirillään ja palasi pienemmässä mäessä perusasioiden äärelle.

– Sitten kaikki oli tehty, ja joissain päivissä on vain taikaa. Hänellä oli todella taiananomainen päivä ja se oli hyvä alku koko joukkueelle, Eugen muistelee pronssimitalia.

Uusi rakkaus toi Suomeen

Eugen päätyi Suomeen ja nykyiseen tehtäväänsä tragedian ja uuden rakkauden kautta. Eugenin Britta-vaimo menehtyi vuorilla tapahtuneessa vaellusonnettomuudessa vuonna 2023. Sittemmin uusi ihmissuhde löytyi Suomesta.

Hiihtoliiton huippu-urheilujohtaja Petter Kukkonen kuvailee Eugenia kokeneeksi tekijäksi, joka tietää, miten menestystä rakennetaan. Itävallassa yhdistetyssä on ollut jo vuosikymmeniä menestyvä koneisto.

– Järjestäytyminen siellä on ihan toista luokkaa kuin meillä. Tarvitsemme sitä kaikkea tietotaitoa. Olemme onnellisessa asemassa, että hän tuli Suomeen ja oli kiinnostunut valmennustöistä.

Petter Kukkonen seisoo tiedotustilaisuudessa.
Peter Kukkonen on ollut mielissään, että Eugen päätyi Suomen joukkueeseen. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Eugen on ollut toistaiseksi taustalla auttamasssa tuoden moneen asiaan lisäarvoa. Kukkosen mukaan rooli voisi olla selkeämpikin ja tahtotilaa yhteistyön vahvistamiselle on, mutta yhdistetyn epävarma tulevaisuus tuo omat haasteensa.

Eli jos kaikki menee hyvin, saatte rahoituksen kuntoon ja yhdistetyn tulevaisuudesta tulee se positiivisempi vaihtoehto, hänen roolinsa kasvaisi yhdistetyn maajoukkueesta?

– Ehdottomasti ehkä, Kukkonen linjaa.

Eugen asuu nykyisin Lahdessa ja haluaisi ehdottomasti jatkaa Suomen yhdistetyn joukkueessa myös ensi vuonna. Hän kuitenkin muotoilee katsovansa, miten yhdistetyn joukkue lopulta päättää.