Savukosken uusi kunnanjohtaja aiotaan laittaa hakuun – edellinen irtisanoutui koeajalla

Savukoski jäi tammikuussa ilman kunnanjohtajaa, kun Petri Härkönen irtisanoutui. Kunnanhallitukselle esitetään, että virka laitetaan nyt hakuun.

Savukosken kunnanvirasto.
Savukosken kunnanhallitus kokoustaa ensi maanantaina. Arkistokuvassa kunnanvirasto. Kuva: Annu Passoja / Yle

Savukosken kunnanhallitukselle esitetään, että kunnanjohtajan virka laitettaisiin julkiseen hakuun.

Savukosken kunnanjohtaja Petri Härkönen erosi tehtävästään koeajalla tammikuussa. Eroaan hän perusteli laittomalla painostuksella, joka tapahtui hänen mukaansa kunnanhallituksen kokouksessa.

Kunnanjohtajan virkaa on hoitanut Härkösen erosta lähtien Savukosken sivistystoimenjohtaja-rehtori Joonas Rentola. Hän jatkaa tehtävässä heinäkuun loppuun asti.

Kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista päättää valtuusto. Edellisellä kerralla näitä olivat suomen kielen taito, soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon ja kokemus johtotehtävistä. Päätösehdotuksen mukaan samat kelpoisuusvaatimukset pidettäisiin nytkin.

Kunnanhallitus käsittelee asian teknisen johtajan Sami Ämmälän selostuksen pohjalta. Vt. kunnanjohtajan Joonas Rentolan katsotaan olevan asiaan esteellinen, sillä hän mahdollisesti hakee vakituista virkaa.

Kunnanhallitus käsittelee kunnanjohtajan hakuun laittamista kokouksessaan maanantaina.