Vain pari viikkoa historiallisen kuuden olympiakultamitalin voittamisen jälkeen Norjan maastohiihdon supertähti Johannes Hösflot Kläbo koki karun kohtalon kaatuessaan maailmancupin perinteisen sprinttikisassa Norjan Drammenissa torstaina.
Yhdysvaltain Ben Ogdenin horjahtaminen välierässä aiheutti ketjureaktion, jonka myötä Kläbo löi alamäessä rajusti päänsä jäiseen latuun.
Perjantaina kerrottiin, että norjalainen sai aivotärähdyksen. Hän ei kilpaile lauantaina Holmenkollenin 50 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa. Päätös maailmancupin päätöskierrokselle 20.–22. maaliskuuta Yhdysvaltain Lake Placidiin osallistumisesta tehdään myöhemmin.
Ylen lähetyksessä nähtiin, miten yleisö Drammenissa hiljentyi täysin Kläbon kaatumisen jälkeen. Muut hiihtäjät tulivat loppumatkan useita kertoja kolaripaikalle vilkuillen.
Paikanpäällä ollut Suomen maajoukkueen valmentaja Pia Pekonen ei nähnyt Kläbon kaatumista suoraan, mutta tilannetta pyöritettiin jälkikäteen skriiniltä.
– Olin siinä, missä oli muitakin urheilijoita ja joukkueen jäseniä. Vähän sellainen kauhistunut huudahdus tuli kyllä kaikilta.
Pekonen uskoo, että tilanteessa kävi yksinkertaisesti huono tuuri, jonka osittain aiheutti olosuhteet. Drammeniin odotettiin reipasta vesisadetta, ja rata oli alun perinkin suolattu. Kun vesisadetta tuli tuulen kera suolatulle ladulle, teki se alustasta tavallista kovemman ja jäisen.
Myös Yle Urheilun asiantuntijana torstain sprinttilähetyksessä toiminut ja juuri uransa päättänyt Katri Lylynperä toteaa, että kolarissa ei ollut sinällään mitään yllättävää. Ikävän tilanteesta teki se tapa, miten Kläbon pää retkahti jäiseen lumeen.
– Ei se rata varsinaisesti ole vaarallinen. Eilen oli ilmeisesti haastavat olosuhteet sen takia, kun tuuli kuivatti ja jäädytti latua, Lylynperä toteaa.
Olosuhteilla rataa merkittävämpi rooli
Drammenin kilpailu oli kaupunkisprintti, joissa yleensä on jonkin verran kapeampia kohtia kuin muilla radoilla. Tämä totta kai lisää kaatumisriskiä, kun ahtaaseen tilaan menee monta hiihtäjää kerralla.
– Kyllähän Drammen on ollut tyypillisesti sellainen, jossa laskun heittävyys ja alamutkan kapeus osin aiheuttaa kolariherkkyyttä, Lylynperä analysoi.
Kyseisessä alamutkassa nähtiin torstain kisan toinen merkittävä kolari, kun naisten alkuerissä peräti viisi naista meni nurin. Mukana oli myös Suomen Amanda Saari.
Lylynperä ei kuitenkaan luokittelisi kaupunkisprinttejä lähtökohtaisesti sen vaarallisemmiksi kuin muita kisoja. Isompana riskitekijänä hän näkee olosuhteet ja erityisesti sen, jos ne vaihtelevat kilpailun aikana.
– Jos edeltävällä kerralla jokin kohta on ollut hyvä mennä ja seuraavalla kerralla se ei olekaan, se aiheuttaa kaatumisia.
Rata tutuksi ennakolta
Sprintterit pyrkivät tutustumaan radan kuntoon tarkoin ennen varsinaista kilpailua. Ladun kunto saattaa jopa vaikuttaa siihen, minkälaisella taktiikalla eriin lähdetään. Viimeiset havainnot pyritään tekemään mahdollisimman lähellä starttia.
– Totta kai se vaikuttaa isosti, jos tietää jonkin mutkan olevan jäässä. Silloin voi valita esimerkiksi hiihtolinjaa osin sen mukaan, että kiertää niitä haastavampia paikkoja.
Lylynperä arvelee, että Drammenissa kaikilla oli todennäköisesti tiedossa, että alamutkassa sisäkurvi on jäisempi. Mieluisinta linjaa ei kuitenkaan ole aina mahdollista ottaa, jos tilanteeseen tullaan neljä hiihtäjää rinnakkain.
– Sitten vaan on mentävä sille jäälle.
Valmentaja Pia Pekonen korostaa, että radan tarkastelua tehdään erityisesti siitä näkökulmasta, mistä pääsee kulkemaan parhaiten ja nopeiten maaliin. Lähtöajatuksena ei niinkään ole se, missä on vaarallista ja missä ei.
– Enemmän mahdollisuuksien kuin haasteiden kautta, Pekonen avaa.
Kolareita ei voi kokonaan estää
Lylynperä muistuttaa, että sprinttihiihto on ryhmähiihtoa. Kontakteilta ja kolareilta ei siis voi välttyä kokonaan, ja se on jopa normaalia.
Oma merkityksensä on erien kokoonpanoilla. Jos erässä on paljon samantasoisia hiihtäjiä, joista kukaan ei halua pitää vauhtia, porukka pakkaantuu hyvin tiiviiseen nippuun.
Lähtökohtaisesti Lylynperä pitää maastohiihtoa turvallisena lajina, jossa sijoitukset ratkaistaan kestävyysominaisuuksilla. Pahempia haavereita sattuu harvoin.
– Ehkä talvet ovat pikkuisen muuttumaan päin ja olosuhteet toisinaan haastavia. Sellaiset ääriolosuhteet ovat selkeästi yleistymässä, Lylynperä pohtii.
Tärkeintä on kuitenkin se, että kilpailun järjestäjät hoitavat velvollisuutensa ladun turvallisuuden osalta ja paikanpäällä on riittävän tasoinen ensiapu, Lylynperä linjaa.