Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Antti Aalto sijoittui kolmanneksi Holmenkollenin mäkikisassa. Erittäin epävakaiden tuuliolosuhteiden takia kisa jäi lopulta yhden kierroksen mittaiseksi.
Toinen kierros yritettiin aloittaa, mutta tuomaristo ilmoitti välittömästi, että kisa oli tässä. Näin ollen lopputulokset määrittyvät ensimmäisen kierroksen mukaan.
Aallolle siunaantui hyvä olosuhde ja hän tälläsi 131 metrin siivun. Voittoon ponnisti Japanin Tomofumi Naito ja toinen oli Slovenian Anze Lanizek.
Niko Kytösaho täydensi upean suomalaispanoksen viidennellä sijallaan.
Palkintokorokesija on 30-vuotiaalle Aallolle henkilökohtaisella tasolla uran ensimmäinen. Kyseessä on myös suomalaisten mäkimiesten ensimmäinen henkilökohtainen top3-sijoitus sitten tammikuun 2014.
Tuolloin Anssi Koivuranta voitti yhden kierroksen mittaisen kisan. Viime viikolla Lahdessa Aalto ja Kytösaho olivat kolmansia superjoukkuekisassa.
– Hypyssä ei ollut mitään ylimääräistä. Se tuli tosi luontevasti. Tulos on tuossa, Aalto kertaili Ylelle.
Aalto myöntää, että henkilökohtaisella tasolla top3-sijaa on odotettu suomalaisessa miesmäkihypyssä piinaavan pitkään.
– Tämä on mahtavaa! Ei ole muuta sanottavaa.
Janne Ahonen: ”Ei kyse onnenkantamoisesta”
Lasse Moilasesta tuli hiljattain miesten vastuuvalmentaja potkut saaneen Igor Medvedin tilalle. Nuori mäkivalmentaja koki jo viime viikolla superjoukkuekisan onnistumisen.
Hän oli nyt ruorissa, kun suomalainen mäkihyppy saavutti pitkään jahdatun henkilökohtaisen palkintokorokesijan miehissä. Kaksi vuotta sitten Jenny Rautionaho oli Japanissa toinen.
– Pojat ovat hypänneet koko viikonlopun hyvin. Aivan mahtava päivä. Oli yhden tai kahden kierroksen kisa, aivan pölmistynyt olo taas. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen tähän, Moilanen iloitsee.
Suomalaisessa miesmäkihypyssä näin pitkään jatkunutta hyvää jaksoa ei ole koettu aikoihin. Joitain yksittäisiä säväyksiä on tullut viime vuosinakin, mutta nyt Aallon ja Kytösahon otteisiin on tullut kaivattua rutiinia.
– Jo Salpausselän viikonloppu näytti, että pojilla on mahdollisuus mihin vaan. Nyt mentiin Kollenille, jossa oli jo eilen hyvät sijoitukset, Yle Urheilun asiantuntija Janne Ahonen sanoo.
– Tämä ei ole mikään onnenkantamoinen. Viimeiset kisat ovat näyttäneet sen niin henkilökohtaisella tasolla kuin joukkuekisassa. Kun kympin joukkoon pystyy hyppäämään, on vain ajan kysymys, milloin se palkintokorokesija tulee.
Kiteen miehen pitkä uurastus
Tänä vuonna 31 vuotta täyttävä Aalto on poikkeuksellinen tyyppi suomalaisen mäkihypyn historiassa. Hän ei ole ollut mikään junioritähti, vaan on kypsynyt menestyjäksi 30-vuotiaana.
Pitkä sitkeä työ ei ole mennyt Kiteen pojalta hukkaan.
– Se kertoo Antin sinnikkyydestä. Minäkin olen ollut Aallon kanssa maajoukkuekaveri. Siitä on jotain kahdeksan vuotta, mutta edelleen hän jaksaa painaa, Ahonen kehuu.
Moilanen tuntee Aallon tosi pitkältä ajalta.
– Antti on pedantti ja todella analyyttinen kaveri. Hän tekee harkittuja päätöksiä. Viimeisen päälle huippu-urheilija, Moilanen hehkuttaa.
Päivitetty kello 19.45: Täydennetty juttua Aallon, Moilasen ja Ahosen kommenteilla.