Rakkaus oli äidinkielen kirjoitustaidon aihe – abi, kerro meille, mitä ajattelit valinnasta

Rakkaus aiheena on herättänyt somessa ylistystä ja kateutta. Kysymme nyt abeilta, oliko aihevalinta yllätys, hyvä vai huono tai suorastaan täyskymppi.

Kaksi nuorta kävelee käsi kädessä muiden ihmisten seassa kauppakeskuksessa.
Moni yllättyi, että aiheeksi oli valittu rakkaus esimerkiksi sodan, ilmastonmuutoksen tai tekoälyn sijaan. Kuvituskuva. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Kevään ylioppilaskirjoitusten äidinkielen kirjoitustaidon aiheena oli rakkaus. Abiturientit ovat innostuneet kommentoimaan aihetta esimerkiksi Tiktokissa.

Monen somepostauksen taustalla soi Anna Puun Säännöt rakkaudelle, joka oli yksi kokeen aineistoista.

Moni kehuu aihevalintaa hyväksi ja lähettää somessa pelkkää rakkautta Ylioppilastutkintolautakunnalle. Kehutaan, että aihe oli saanut hihkumaan onnesta.

Tulevina vuosina kirjoittavat kommentoivat olevansa kateellisia, ettei rakkaus aiheena osunut omalle kohdalle.

Moni yllättyi, että aiheeksi oli valittu rakkaus esimerkiksi sodan, ilmastonmuutoksen tai tekoälyn sijaan.

Joku arvostelee somessa aihetta liian abstraktiksi, mistä ei ole mitään sanottavaa.

YTL:n sensorit ovat vastanneet kysymyksiin kokeesta Abitreenien sivuilla.

Olitko mukana kirjoittamassa rakkausaiheista kirjoitustaidon koetta? Miten sen koit ja piditkö aihevalintaa onnistuneena tai päin vastoin? Minkä otsikon tai näkökulman valitsit?

Teemme aiheesta juttua, joten kerro meille ajatuksistasi.

Ladataan lomaketta...