Kuopion Lippumäen tekojääradan kausi on ohi – radan jäähdytys näyttää kuitenkin parantuneen

Lämmin sää on pehmentänyt tekojään. Jää kesti lämmintä säätä kuitenkin aiempia keväitä pidempään.

Lippumäen tekojäärata Kuopiossa
Lippumäen tekojäärata. Arkistokuva. Kuva: Jukka Eskanen / Yle

Kuopion Lippumäen tekojääradan luistelukausi on päättynyt. Kaupunki ilmoitti maanantaina sulkeneensa radan sään lämpenemisen takia.

Tekojää kesti kuitenkin luistelukelpoisena lämpimiä kevätpäiviä viime vuosia pidempään. Lämmin sää, vesisade ja tuuli ovat kuitenkin liikaa jään ylläpidolle. Laitteisto on suunniteltu alun perin jäädyttämään tekojään enintään viiden plusasteen lämpötilassa.

Kaupungin viime kesänä vaihtama uusi operaattori on säätänyt jäähdytyslaitteiston ohjelmistoa. Laitteiston optimoinnin tuloksena jäähdytys on toiminut entistä paremmin.

– Radan toimintavarmuus on parantunut, eikä pieniä vikojakaan ole enää ollut. Uskon, että pahimmat kompastuskivet on nyt selvitetty, kertoo rakennuttajapäällikkö Jari Eskelinen Kuopion kaupungilta.

Kaupunki odottaa vielä uudelta operaattorilta loppuraporttia radan laitteiden säädöistä ja testeistä. Operaattori löysi säädöistä kummallisuuksia, esimerkiksi sähkövirran jakautumisesta laitteille.

Eskelisen mukaan on todennäköistä, että tekojäälle tulevaa sähköliittymää muokataan kesällä niin, että radalle saadaan lisää sähkövirtaa. Radalle tulee nyt 1200 ampeerin virta ja sitä voidaan korottaa 1500 ampeeriin.

Lisävirran avulla kompressoreista saadaan enemmän jäähdytystehoa irti ja jäähdytysliuosta kierrättäviä pumppuja voidaan säätää isommalle teholle.

Mahdollisten muutosten jälkeiset testit voidaan tehdä vasta syksyllä, sillä koneistoa ei voi rasittaa lämpimällä säällä.